Suomessa käydään vilkasta keskustelua marginaaliveron tasosta eri tuloluokissa. Ministerit puhuvat keskituloisen tapauksessa mieluusti valtionverotuksesta, jossa marginaalivero esimerkiksi perussähköasentajalle on 21,5 prosenttia. Toinen keskusteluissa yleisesti käytetty luku saadaan, kun tuohon yllä mainittuun lukuun lisätään keskimääräinen kunnallis- ja kirkollisvero noin 20 prosenttia.

Tällöin ollaan yhteensä selvästi yli 40 prosentin tasossa. Palkansaajan suunnasta katsottuna pitää kuitenkin lisätä vielä palkansaajan työeläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja sairasvakuutusmaksu, yhteensä tapauksesta riippuen tuollaiset 7,3/8,6 prosenttia.

Koska kyseessä ovat lakisääteiset maksut, niin niitä voisi ja tulisikin kutsua ”eläkeveroksi, työkyvyttömyysveroksi ja sairasveroksi”. Tämän jälkeen marginaaliveroaste onkin jo lähes 47 prosenttia.

Valtio on kuitenkin säätänyt näitä ”lisäveroja” myös työnantajalle. Yllä esitetyn lisäksi maksuun tulee loma-ajan palkka ja työajan lyhennyskustannukset, jotka nostavat työantajan palkkakustannusta alasta riippuen tuollaiset 13–17 prosenttia. Sitten tulevat työnantajan eläke-, sairasvakuutus-, työttömyysvakuutus- ja tapaturmavakuutusmaksut.

Nämä vaihtelevat yrityksen koon ja toimialan mukaan, mutta ovat tyypillisesti yhteensä noin 22 prosenttia. Sitten on tietenkin vielä arvonlisävero. Esimerkiksi sähköurakoinnissa työ on aina lisäarvoa, myydään se sitten työnä tai kokonaisuuden osana, joten siitä on alv maksettava.

Nyt kun edellisen kappaleen lisämaksuprosentit kerrotaan keskenään, niin huomataan, että työnantajan palkkakustannukset ovat noin 1,7-kertaiset verrattuna palkansaajan tilinauhassa näkemään palkkaan. Kun sitten tätä summaa verrataan 47 prosentin marginaaliveron jälkeiseen nettopalkkaan, niin todellinen keskimääräisen asentajan työn marginaalivero on jo yli 70 prosenttia.

Yllä olevasta aiheutuu kaksi suurta ongelmaa. Ensinnäkin harmaan ja rikollisen talouden houkuttelevuus kumpuaa juuri tästä työn korkeasta marginaaliverosta. Toisaalta palkansaajat vaativat enemmän vapaata, parempia eläkkeitä ja parempaa sosiaaliturvaa, kun nuo kokonaiskustannukset eivät näy heidän tilinauhoissaan.

Valitettavasti ilmaisia lounaita ei ole ja yhtä valitettavasti valtaosalla päättäviä poliitikkoja matematiikan taidot eivät riitä yllä esitettyihin laskutoimiin tai edes esitetyn logiikan ymmärtämiseen. Ay-liikkeen johdossa asia tunnetaan, mutta heidän – siis johtajien, ei jäsenten – edun mukaista on olla ottamatta asiaa esiin.

Jos nimittäin asia otettaisiin reilusti kaikille pöydille, niin TES-pöydissä keskusteltaisiin vain palkoista. Kaikki muut yllä olevat asiat olisivat sitten poliitikkojen ja siten viime kädessä äänestäjien päätöksiä; paljonko veroja kerätään ja mihin ne jaetaan. Niin kuin aidossa demokratiassa tulisikin olla.

Sähköala-lehden aiemmat pääkirjoitukset