Alihankinnan lisääminen, urakoiden ketjuttaminen ja ulkomaisen työvoiman käytön lisääminen ovat olleet viime vuosien vallitsevat trendit rakennusalalla. Hyväksyttävinä perusteluina on käytetty erikoisosaamisen kasvavaa tarvetta, tuottavuuden parantamista ja pulaa osaavasta työvoimasta. Kolikon toisella puolella on sitten ollut ilmiselvä pyrkimys kiertää veroja, sosiaaliturvamaksuja ja työehtosopimuksia tai vähintäänkin ummistaa silmänsä näiltä laiminlyönneiltä.

Yllä esitetyn kehityksen yhteiskunnalle aiheuttamista ongelmista on puhuttu paljon ja asiaa on lähdetty patoamaan lainsäädännöllä: Tilaajavastuulaki, käännetty alv ja nyt viimeisimpänä tulossa oleva laki veronumeroista. Paljon vähemmälle huomiolle ovat jääneet negatiiviset vaikutukset työmaiden hoitoon ja sitä kautta toiminnan tehokkuuteen ja rakentamisen laatuun.

Ympäri maata, mutta varsinkin pääkaupunkiseudulla, on paljon isoja työmaita, joissa pääurakoitsijana toimivalla rakennusliikkeellä ei ole lainkaan tai enintään muutamia omia työntekijöitä – ja nyt ei siis puhuta mistään projektinjohtourakkamallista. Näillä työmailla myös suomenkielen hyvin taitava rakennusmies on poikkeus säännöstä. Seurauksena on, että normaali päivittäinen kommunikaatio eri urakoitsijoiden työmiesten kesken ei kerta kaikkiaan toimi. Tässä tilanteessa vastaavien mestareiden ja projektipäälliköiden tehtävä muodostuu mahdottomaksi.

Työmaakokouksissa pitää tai pitäisi käsitellä lukematon määrä sellaisia virheitä ja poikkeamia, joita vielä 10–20 vuotta sitten ei vain syntynyt kuin poikkeustapauksissa. Työmailta puuttuu vanhojen hyvien aikojen yhdessä tekemisen henki; sen sijaan vallitsee jonkinlainen kaikkien sota kaikkia vastaan, kun pääurakoitsija kiertää vastuutaan ja yllyttää aliurakoitsijoita toistensa kimppuun. Kun itse taudin aiheuttajaa ei ymmärretä poistaa, niin sitten hoidetaan oireita. Kaikki osapuolet palkkaavat lisää juristeja, jotka puolestaan työllistävät innokkaasti itseään ja vastapuolen kollegoitaan laatimalla entistä monimutkaisempia ja vaikeaselkoisempia sopimuksia, pöytäkirjoja ja muistioita.

Rakennusurakoitsijat eivät itse taatusti kykene korjaamaan tilannetta. Toivo täytyykin panna tulossa olevan veronumerolain ja tilaajavastuulain tiukennusten ”sivuvaikutuksiin”. Jos niillä saadaan loppumaan yhteiskunnallisten vastuiden kiertämiseen tähtäävä ketjuttaminen ja alihankinta, niin työmaiden tilanne paranee samalla. Omien ammattitaitoisten työntekijöiden rooli tulee korostumaan kun alihankinnalla ostetaan vain todellista osaamista ja reaalisen tekemisen tehokkuutta. Ehkäpä jonain päivänä vielä rakentamisessakin kilpaillaan oikeasti osaamisella, tehokkuudella ja lopputuotteen laadulla!

Olli-Heikki Kyllönen, päätoimittaja

Sähköala-lehden aiemmat pääkirjoitukset