Ulkomaisen, etenkin virolaisen, työvoiman käyttö rakennusalalla, myös sähköistyksessä, herättää paljon keskustelua. Toisella puolen lanttia on eläköitymisten myötä paheneva pula osaavasta työvoimasta, toisella puolen taas pelko harmaan talouden yhteiskunnallisten velvoitteiden laiminlyönnistä ja työehtosopimusten noudattamatta jättämisestä ulkomaista työvoimaa ja alihankintaa käytettäessä.

Suhtautumisessa virolaiseen työvoimaan voidaan sähköistysalan yritykset jakaa karkeasti kolmeen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä ei ole palkannut virolaisia asentajia, eikä juurikaan käytä virolaisia asentajia tarjoavia alihankintayrityksiä. Toinen ryhmä ei myöskään ole palkannut virolaisia omille listoilleen, mutta on aktiivisesti siirtänyt yhä kasvavan osan töistä virolaisia asentajia käyttäville alihankkijoille. Kolmas, toistaiseksi pieni vähemmistö on sitten alkanut palkata virolaisia omille
palkkalistoilleen samalla kun yleensä käyttää myös virolaisia alihankkijoita.

Jälkimmäisen vaihtoehdon soisi yleistyvän. Kun asiansa hoitavat yritykset palkkaavat virolaisia omille palkkalistoilleen, poistuu näiltä osin pelko harmaan talouden laajentumisesta. Samalla nämä yritykset saavat listoilleen työvoimaa, jonka ammattitaito ja työhalut kestävät hyvin vertailussa keskimääräisen suomalaisen sähköasentajan kanssa. Usein myös TES:n sallima paikallinen sopiminen ja joustaminen molempien osapuolten eduksi on helpompaa virolaisten kuin suomalaisten asentajien kanssa.

Toinen hyöty tästä mallista on, että virolaisten ammattimiesten keskuuteen leviää tieto, mikä on Suomessa sopimusten mukainen sähköasentajan palkkataso.
Tällöin vilunkiyritysten mahdollisuudet käyttää virolaista työvoimaa väärin vaikeutuvat: kukapa virolainen ammattimies ehdoin tahdoin myy palveluksiaan halvalla hämärästi, kun vaihtoehtona on nostaa asiaan kuuluvaa palkkaa vastuullisesti toimivassa yrityksessä.