Laitteiden, ohjelmien ja tiedonsiirtonopeuksien kehittyessä töiden ja tarvikkeiden kirjaaminen onnistuu jatkuvasti helpommin erilaisilla mobiililaitteilla suoraan työmaalla.
ISS:n Petri Forsströmin mukaan mobiilijärjestelmän käyttöönotto on lisännyt työn itsenäisyyttä. ”Ei se ole haitannut ollenkaan. Työnjohtoa ei tarvitse vaivata niin paljon, kun nyt minä pystyn avaamaan itse lähetteet. Myös puhelinsoittoja säästyy.”
Talotekniikka-alalla erilaiset työmailla käytettävät työnohjausjärjestelmät ovat yleistyneet toistaiseksi hitaasti, mutta Ecomin Jarmo Kähkösen arvion mukaan 5–10 kymmenen vuoden kuluttua erilaiset langattomat järjestelmät tulevat olemaan työmailla arkipäivää. Esimerkiksi työkohteisiin asennettujen tarvikkeiden tiedot ja tehdyt työt on mahdollista syöttää yrityksen käyttämään laskutus- ja tietojärjestelmään suoraan työmaalta.
– Tulevaisuudessa tämänkaltaiset järjestelmät tulevat olemaan lähes kaikkien käytössä. Tämä ns. taantuma voi edesauttaa sovellutusten yleistymistä, sillä yrityksillä on paremmin aikaa ajaa sisälle uusia toimintatapoja, Kähkönen sanoo.
Ecomin Veikko Mäkisen mukaan päätelaitteiden ongelmat ja esimerkiksi hitaat yhteydet ovat hidastaneet mobiililaitteiden käyttöönottoa, mutta nyt tekniikka alkaa olla valmiina sovellutusten laajamittaisempaan hyödyntämiseen.
– Esimerkiksi uusissa miniläppäreissä hinta ja käytettävyys ovat löytäneet hyvän kompromissin. Suurimmissa kaupungeissa on ollut jo pitkään hyvät 3G-yhteydet, mutta nyt yhteydet alkavat olla kunnossa kaupunkialueiden ulkopuolellakin, Mäkinen sanoo.
Sisäänrakennetusta 3G-kortista kannattaa maksaa muutama kymmenen euroa ylimääräistä, jolloin ulkopuolinen ”mokkula” ei häviä työmaalle, ja laite on käytettävissä heti, kun kannettavan tietokoneen kannen avaa. Esimerkiksi kuljetusliikkeissä on laajalti käytössä kovempaan käyttöön suunniteltuja päätelaitteita, mutta Kähkösen mukaan pienten laitteiden näyttöjen koko on monesti ongelma.
– Jotkut tykkäävät hirveästi kämmentietokoneista. Tunnit niihin saa nätisti, mutta tarvikkeet ovat ongelma. Pieni näyttö voi olla hankala, jos sinun pitää etsiä nopeasti oikea kaapeli 400 eri vaihtoehdosta.
Toinen asia on, että jos työmaakäyttöön suunniteltu iskunkestävä päätelaite maksaa tuhat euroa, saa tällä hinnalla nykyisin jo kolme minikannettavaa.
Toimintatapa ratkaisee, ei laite
Ecomin selainpohjainen Webi toimii millä tahansa laitteella, jossa on Internet-selain ja -yhteys. Kähkösen mukaan itse laitetta olennaisempaa on, että kaikki tehdyt työt ja työmaalle menneet tarvikkeet kirjataan huolellisesti ylös.
– Vanhakantainen malli on, että asentaja tekee työt ja konttoristi hoitaa laskutuksen. Tämä ei nykyään kuitenkaan enää toimi, vaan asentaja tekee laskutusvalmiin lapun tuotenumeroineen, tai sitten hän syöttää tiedot suoraan järjestelmään, Mäkinen sanoo.
Ainakin tietokoneisiin tottuneilta nuorilta tietojen syöminen suoraan koneelle saattaa onnistua jopa nopeammin kuin lappujen täyttäminen kynällä ja paperilla.
– Jos kaikki tuotteet, tunnit ja esimerkiksi kilometrit saa kirjattua suoraan työlle, menee homma todella nätisti. Kun työ on merkattu valmiiksi, voi laskun lähettää suoraan asiakkaalle, Kähkönen sanoo.
Kähkösen mukaan suurimpana ongelmana ei ole tietokoneiden käyttö, vaan työprosessien yleinen hallinta.
– Jos tietoja ei saada kunnolla paperille, ei tämä onnistu sen paremmin koneella. Tietojen syöttäminen pitäisi saada ensiksi päivittäiseksi rutiiniksi.
Mobiilijärjestelmät yleistyvät hitaasti
Asiakastiedot löytyvät myös Ecomin mobiiliversiosta, jolloin uusien töiden vastaanotto ja kirjaaminen onnistuu helposti myös työmaalla. Työmaalla kirjatut tunnit menevät suoraan palkanmaksuun, laskutukseen ja tarvittaessa projektinhallintaan. Kun tiedot on syötetty työmaalla, ovat ne käytettävissä välittömästi myös toimistolla.
Mäkisen ja Kähkösen mukaan Ecomin Webin käyttöliittymä on yritetty tehdä mahdollisimman yksinkertaiseksi, jotta käyttö olisi helppoa myös tien päällä. Toinen mobiilityöskentelyä helpottava ominaisuus on, että ohjelma hakee ”emojärjestelmästä” vain kulloinkin tarvittavat tiedot, jolloin tiedonsiirtonopeuksien mahdollinen takkuilu ei heti estä työskentelyä.
Ecom on sähköalalle suunnattujen toiminnanohjausjärjestelmien markkinajohtaja, mutta ohjelman mobiiliversio on käytössä vasta noin viidellä prosentilla ohjelman käyttäjistä.
– Isoissa yrityksissä sovellutusta on otettu käyttöön, mutta heistäkään kaikki eivät hyödynnä ohjelman kaikkia ominaisuuksia, Kähkönen sanoo.
Ecomin lisäksi ainakin Vismalla on käytössä vastaava, sähköalalle suunnattu mobiilijärjestelmä.
Teksti ja kuva Mikko Arvinen
ISS:n aluepäällikkö: ”Mobiilijärjestelmä on tehostanut työskentelyä”
Sähköala.fi:n mobiililaitteiden nettitesti
Juttu on tiivistelmä Sähkömaailma-lehden numerossa 4/2009 ilmestyneestä artikkelista.