Laadukkaat ja oikein asennetut ulkovalosarjat piristävät talvella pihapiiriä ja parveketta. Oikein huollettuna jouluvalosarjat palvelevat ja tuottavat iloa monen vuoden ajan, ja lisäksi ne ovat turvalliset käytössä.Ennen jouluvalojen hankintaa kannattaa tutustua valosarjojen monipuoliseen valikoimaan ja miettiä, missä valosarjaa kotona käyttää ja mitkä ovat käyttöpaikan vaatimukset. Turvallisuuden vuoksi on tärkeää hankkia vain testattu ja hyväksytty valosarja, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:sta muistutetaan.
Ulos asennettavien valosarjojen on oltava kosteuden ja pakkasen kestäviä. Valojen soveltuvuus ulkokäyttöön ilmenee tuotteen pakkauksesta. Jo ostovaiheessa on syytä varmistaa, ovatko sekä itse valot että valosarjan muuntaja tarkoitettu käytettäviksi ulkotiloissa.
Sisätilaan tarkoitettua muuntajaa ei saa asentaa ulkotiloihin. Sisätilaan tarkoitetun muuntajan kosteussuojaus ei ole riittävä ulkopistorasiaan asennettavaksi, joten valosarja kytketään sisäpistorasiaan. Näissä tilanteissa valojen johdot voivat mennä esimerkiksi ikkunan raosta, kunhan varmistetaan, etteivät johdot pääse rikkoutumaan.
Etenkin sisätiloihin asennettavien jouluvalojen kohdalla on varmistettava, etteivät lamput pääse lämmittämään helposti syttyviä materiaaleja ja aiheuta näin palovaaraa.
Energiapihit Ledit kestävät pitkään
Jouluvaloja hankittaessa kannattaa tutustua myös LED-valoilla varustettuihin tuotteisiin. LED-tekniikalla toteutetut jouluvalosarjat ovat saavuttaneet vuosi vuodelta enemmän suosiota kestävyytensä ja vähäisen energiankulutuksensa ansiosta.
Motivan tekemät testit osoittavat, että leditekniikalla toteutetut valot kuluttavat vain noin kymmenesosan siitä sähköenergiasta, mikä kuluisi perinteisiä hehkulamppuja käyttäen. Lisäksi laadukkaat LED-valot ovat kirkkaammat ja niiden värit kestävät toisin kuin vaikkapa värjätyissä hehkulampuissa.
Sähköjohtojen asennuksissa tarkkana
Jouluvaloasennusten myötä lisääntyvät erilaiset irralliset sähköjohdot. Kulkuväylien läheisyydessä tai ikkunoiden välissä olevien johtojen kanssa on oltava erityisen tarkkana, ja myös muualla on varmistettava, etteivät johdot pääse rikkoutumaan.
Lisäksi on muistettava, ettei sisäpistorasiasta saa milloinkaan vetää jatkojohtoa ulos. Ulkopistorasian asennuttamista parvekkeelle tai pihalle kannattaa harkita, jos jouluvalot ripustetaan joka vuosi samaan paikkaan.
Ulkopistorasiassa on oltava vikavirtasuojakytkin. Sen ansiosta jännite kytkeytyy pois päältä vikatilanteessa tai pistorasiaan liitetyn laitteen vaurioituessa, eikä ihminen ei ehdi saada vahingoittavaa sähköiskua. Myös vanhoissa ulkopistorasioissa suositellaan vikavirtasuojakytkimen käyttämistä.
Kiinteän pistorasian asentaminen on aina ammattilaisen tehtävä. Oman alueen sähköurakoitsijan yhteystietoja voi etsiä esimerkiksi osoitteesta www.urakoitsija.fi, missä on listattu Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton luotettavien jäsenyritysten yhtyestiedot paikkakuntien mukaan.
Tarkista valosarja säännöllisesti
Jouluvalojen kunto on tarkistettava huolellisesti joka vuosi ennen käyttöönottoa. Tarkistaminen kannattaa tehdä myös valoasennuksia pois otettaessa.
Rikkinäisiä johtoja ja muitakaan viallisia sähkölaitteita ei saa käyttää, sillä ne ovat aina turvallisuusriski. Omatoimisiin korjauksiin ei saa ryhtyä, ja esimerkiksi johtoja ei saa yrittää parannella tai korjailla teippauksilla.
Jos valosarja rikkoutuu, kannattaa kysyä sähköliikkeestä, onko korjaaminen mahdollista ja järkevää. Ulkovalojen asennus on syytä purkaa heti, kun valoille ei enää ole tarvetta. Valoja ei myöskään kannata asentaa kovin aikaisin syksyllä. Ulkona roikkuvat valot joutuvat tuulen, sateen, pakkasen ja auringon armoille. Tällöin valosarjat rikkoutuvat helpommin ja niiden elinikä lyhenee tarpeettomasti.
Oikea lamppu oikeaan kohteeseen
Lamppujen rikkoutuminen on yleisin jouluvaloja kohtaava vika. Jos yksikin lamppu hajoaa, se kannattaa vaihtaa heti. Toiset valosarjat pimenevät kokonaan yhdenkin lampun rikkoutuessa. Hajonnut lamppu voi lyhentää muiden valosarjassa olevien lamppujen elinikää.
Lamppujen hajoamiseen kannattaa varautua jo ostovaiheessa hankkimalla varalamppuja. Jos varalampun ostaa myöhemmin, kannattaa kauppaan ottaa mukaan yksi vanhoista lampuista tai valosarjan ostopakkaus.
Kellokytkimiä kannattaa suosia. Energian säästön lisäksi niillä saadaan parannettua käyttömukavuutta, kun ei tarvitse muistaa sammutella ja sytytellä valoja. Osa kellokytkimistäkin on tarkoitettu kuitenkin pelkästään sisäkäyttöön. Kytkimien ja valosarjojen soveltuvuus sisä- tai ulkokäyttöön on merkitty pakkaukseen.
Valoisaa, mukavaa ja turvallista joulun aikaa toivottavat
Sähköala.fi ja Sähköala- ja Sähkömaailma-lehdet
Sähköinfo Oy ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry