Maxisat alkoi tarjota vuoden 2009 alussa omaa IPTV-palveluaan kaikille internetin käyttäjille.Toisin kuin muilla tv-jakelutekniikoilla, IPTV:llä ei ole yleistä DVB:n tyyppistä standardointia. Tästä syystä jokaisella operaattorilla on oma tekniikkansa toteuttaa tv-kuvan jakelu asiakkailleen. Tästä johtuvat myös toimijoiden erilaiset laite- ja liittymänopeusvaatimukset.
– Ehkä tärkein IPTV:n haasteista on laajakaistaliittymän nopeus. Tästä syystä kun lanseerasimme Maxivision- palvelumme, päätimme muokata signaalista sellaisen, että sen vastaanottaminen on mahdollista myös vain kahden megan laajakaistaliittymällä, Maxisatin liiketoimintajohtaja Hannu Impola kertoo.
Viestintäministeriön tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa noin 95 prosenttiin kotitalouksista on ällä hetkellä mahdollista hankkia vähintään kahden megan liittymä ja niistä kotitalouksista jo noin 0 prosenttia käyttää tällaista liittymää. ”Sekin oli tärkeä tekijä”, Impola jatkaa.
Ryhmälähetyksistä vaativampiin täsmälähetyksiin
Pienen yhteysnopeusvaatimuksen on mahdollistanut siirtyminen ehittyneempään MPEG-4-pakkausmenetelmään. Lisäksi Maxisat on siirtynyt IPTV:n toteutuksessa yleisesti käytetystä multicastista eli ryhmälähetystekniikasta käyttämään unicastia eli äsmälähetysmallia.
– Meidän päätelaitteemme toimivat niin, että ne yrittävät haistella löytyykö ähetys verkosta multicast-signaaleina. Jos löytyy, niin ne kytkeytyvät siihen, mutta jos ei, niin ne valitsevat unicastin.
Unicastin haasteena on se, että se vaatii operaattorilta enemmän internet- kapasiteettia, koska signaalia lähetetään useaan eri kohteeseen erikseen. Lisäksi kaistantarpeet joudutaan miettimään tarkkaan etukäteen.
– Tästä kaikesta tulee jonkun verran kulujakin, mutta koska palvelumme kytkeytyvät suoraan Suomen Internetliikenteen yhdyspisteen Ficixin kautta, niin ekään ei ole loppujen lopuksi ongelma. Hinnat ovat vielä ihan järkeviä, kun ostaa vähintään kymmenen gigabittiä kapasiteettia.
Multicastin käytössä pystytään aika helposti laskemaan, että kanavamäärä kertaa bittivirta per kanava on tarvittu kapasiteetti.
– Enempää tarvetta ei tule, vaikka asiakkaita olisi miljoona”, Impola lupaa.
Esimerkiksi toisen operaattorin tarjoamien kolmenkymmenen IPTV-kanavan pitäminen omassa laajakaistaverkossa veisi tämän operaattorin runkoverkon valtavasta tiedonsiirtokaistasta multicastina vain muutaman prosentin osuuden. operaattorit eivät kuitenkaan toistaiseksi ole toimineet kovin aktiivisesti tehdäkseen tällaisia yhteistyösopimuksia toisen operaattorin IPTV-palvelujen välittämisestä.
Lähes joka niemeen, notkoon ja saarelmaan
Laajakaistojen nopeuskehitys on kiihtymässä hieman, koska langattomat laajakaistat eli mokkulat ovat yleistyneet viimeisen parin vuoden aikana nopeaa vauhtia. Tästä syystä kiinteän verkon puolella operaattoreille on tullut kiire pitää kiinni vanhoista asiakkaistaan. Operaattoreilla onkin menossa kampanjoita, joissa asiakas saa samaan hintaan tuplasti nopeamman liittymän, kun hän sitoutuu vuoden tilaukseen.
– Tämä on tietenkin ollut vanha käytäntö, mutta vauhti tuntuu kiihtyvän, jotta saataisiin pidettyä lankaverkon puolella ainakin joitakin asiakkaita.
Monet operaattorit ovat rakentaneet kuituverkkoja joissa IPTV:tä voitaisiinkin tarjota erinomaisella laadulla. Haasteena on kuitenkin Impolan näkemyksen mukaan se, että vaikka piuhoja on vedetty taloyhtiöiden kellareihin sadoittain tai tuhansittain, taloyhtiöt eivät ole vielä nähneet järkeväksi liittyä niihin.
– Ehkä siksi että koetaan, että mihin minä tarvitsen satamegasta lajaakaistaa kun kahden megan yhteydelläkin voi lähetellä sähköpostit, Impola miettii.
HD-kanavien jakelulla voisi olla merkittävä rooli nopeiden liittymien ja IPTV:n tulevaisuuden kehitykselle.Impola peräänkuuluttaakin, että IPTV:seen tarvitaan laadukas, mielenkiintoinen jamonipuolinen palveluvalikoima, jotta palvelu sekä nopeat laajakaistaliittymät alkaisivat yleistyä. IPTV:n tekee mielenkiintoiseksi jakelukanavaksi se, että sen kautta pystytään oikeasti välittämään kaikki se sisältö, jonka ohjelmayhtiöt haluat tarjota. Tämä johtuu siitä, että toisin kuin muilla jakelutekniikoilla, IPTV:llä eivät ole rasitteena toimilupakysymykset ja taajuusaluerajoitukset, jotka rajoittavat etenkin antennivastaanottoa.
Jos kuluttaja haluaa hankkia erikoisempaa TV-sisältöä voi hän valita kaapeli-tv:n, joka kuitenkin on alueellisesti rajoittunut tai satelliitti-tv: n, joka käytännössä voi olla vaihtoehto vain omakotitaloasukkaalle.
Veli-Matti Yli-Kätkä, teksti ja kuvat