Ilman kokonaisvaltaista suunnittelua energiatehokkuus voi jäädä pelkän mielikuvan tasolle.Motivan Energiakatselmusten tulokset yllättävät helposti asiakkaan. Katselmuksissa tulee esiin usein myös suuriakin säästökohteita, joihin riittää pelkkiin laitteiden säätöihin puuttuminen.
Energiaa pihtaavien laitteiden hankkiminen vaatii investointeja, mutta usein kalliitkin hankinnat voivat maksaa hintansa takaisin vuodessa parissa.
– Energiaa säästävien ratkaisujen pitää olla myös taloudellisesti järkeviä, ja niin ne ovatkin, Motivan johtava asiantuntija Kimmo Rautiainen sanoo.
Jos energiatehokkuus on niin järkevää, mikseivät ihmiset, yhteisöt ja yritykset sitten tehosta energiankäyttöään? Kysymys on ennen kaikkea tiedon puutteesta.
– Energiasta pitää tietää, mihin se menee, jotta voidaan selvittää vaikuttavimmat säästökeinot.
Kokonaisuus huomioon
Uudisrakentamisen energiatehokkuuteen voidaan vaikuttaa säännöksillä ja laitteiden energiatehokkuuteen tullaan vaikuttamaan niin sanotulla ecodesign-direktiivillä. Määräykset eivät kuitenkaan tee asiantuntijoista tarpeettomia, vaan suunnittelutyö nousee entistä tärkeämpään osaan.
Kun rakennuksia, tuotantotiloja tai laitteita suunnitellaan, niiden suunnittelussa on tehtävä yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Ei riitä, että jotkin osat kuluttavat vähän sähköä, jos kokonaisuus tuhlaa sitä.
– Kumpi on parempi ratkaisu: että rakennetaan 300 neliön A-luokan talo kahdelle hengelle vai että rakennetaan 200 neliön D-luokan talo neljälle hengelle? Rautiainen havainnollistaa.
Usein energian valuminen hukkaan johtuu vanhasta tekniikasta, epätarkoituksenmukaisten laitteiden hankkimisesta tai laitteiden turhasta käytöstä.
Mukavuudesta ei tarvitse tinkiä
Nykyään niin toimistoissa kuin kodeissa suurimpia supistuksia voidaan Rautiaisen mukaan tehdä valaistuksen uusimisella. Monissa liiketiloissa ja toimistoissa on käytössä parikymmentä vuotta vanha valaistus, joka hukkaa merkittävästi energiaa.
– Siinä syntyy tuplasäästöä: kun vähennetään valaistuksen lämpökuormaa, vähennetään myös jäähdytysenergian tarvetta.
Sähkölaitteiden kohdalla virransäästötilat ovat petollisimpia. Sähköä ei kulu ollenkaan, jos laitteita ei pidetä päällä silloin, kun niitä ei käytetä.
– Ihmiset ovat haluttomia luopumaan nykyisistä kulutustottumuksistaan. Meidän tavoitteemme ei ole se, että istuttaisiin kylmässä ja pimeässä, vaan säilyttää nykyinen taso mahdollisimman vähällä kulutuksella, Rautiainen selittää.
Teksti: Janne Luotola
Kuvat: Mikko Arvinen
Vastinetta viherpesulle
Energiansäästöviikko on monelle tuttu kampanja. Se ja monet muut sähkön käyttöön liittyvät valistuskampanjat ovat Motivan tekemiä. Taistelussa ilmastomuutosta vastaan valtio ja EU säätävät verohelpotuksia energiaa säästäville vaihtoehdoille ja rajoittavat energiaa tuhlaavien vaihtoehtojen kannattavuutta. Kepin ja porkkanan lisäksi myös viestintä on tärkeä vaikutuskeino.
Motivan viestintäpäällikkö Kirsi Gimishanovin mukaan esimerkiksi sähkölaitteita tuottavien yritysten viestintä sähkönkulutuksesta jäisi yksipuoliseksi ilman Motivan kaltaista valtion omistamaa yritystä.
– Ihmiset olisivat silloin myyntimiesten puheiden varassa. Vihreä mielikuva on hyvä myyntivaltti, ja siksi yrityksille on tärkeää saada tuotteensa näyttämään ekologisilta. Asiantuntijapalveluyrityksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on nimenomaan tiedon jakaminen.
– Jos ihmiset tietäisivät tarkemmin, miten heidän sähkönkulutuksensa jakautuu, sillä voisi olla aikalailla vaikutusta siihen, miten sähköä menee kokonaisuudessaan, Gimishanov perustelee.
Motivan nettisivuilta löytyvässä Mihin energialuokkaan kuulut? -testissä Gimishanov saa toiseksi parhaan arvosanan. Sähkönkulutus on hyvin hallinnassa, mutta testin liialliseksi arvioima lämpimän veden kulutus pudottaa viestintäpäällikön arvosanaa.