Vanhenevan kiinteistökannan lisääntyvä korjaustarve luo jatkuvasti kasvavaa kysyntää sähköverkkojen ja -laitteistojen kuntotutkimuksille.
Sähkölaitteistojen kuntoarviointien ja kuntotutkimusten vaatimuksia on pyritty yhtenäistämään viimeisten parinkymmenen vuoden ajan ja samalla kuntotutkijoiden koulutustarve on lisääntynyt tasaisesti. Sähköinfo on kouluttanut kuntotutkijoita 1990- luvun puolivälistä lähtien.
Sähkölaitteistojen kuntotutkijan pätevyystodistuksen saaminen edellyttää sähköalan pätevyystodistusta, voimassa olevaa sähkötyöturvallisuuskoulusta sekä kuntotutkijakoulutuksen hyväksyttyä suorittamista.
Sähköinfon kolmipäiväisessä sähkölaitteiston kuntotutkijakoulutuksessa käydään läpi erityisesti vanhoihin sähköasennuksiin liittyviä ongelmakohtia, mutta myöskään tele- ja antennijärjestelmien ja rakennusten maadoituksen ja ukkossuojauksen tutkimusta ei unohdeta.
Lisäksi kurssilla harjoitellaan esimerkiksi kuntotut kimusraporttien laadintaa ja mittalaitteiden käyttöä sekä perehdytään kuntotutkimuksen markkinointiin ja sähkölaitteiston lakisääteisiin määräaikaistarkastuksiin ja kunnossapitotarkastuksiin. Myös sähkötyöturvallisuus on olennaisessa osassa kurssilla, sillä suuri osa kuntotutkimusmittauksista joudutaan tekemään laitteistojen ollessa käytössä.
Kurssilta saa monipuolisia valmiuksia
Porvoossa toimivan Unibuild Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Mika Starck ja painotalo Hansaprintin kunnossapidon sähkötyönjohtaja Sami Kesäläinen osallistuivat Espoossa marraskuussa järjestettyyn sähkölaitteiston kuntotutkijakoulutukseen.
Kesäläisen mukaan kurssi vastasi hyvin odotuksia, sillä kuntotutkijakoulutus antaa valmiuksia myös erilaisten koneiden sähkölaitteistoille tehtävien tarkastusten suorittamiseen.
– Tämä on luonteva tapa pitää omaa ammattitaitoa yllä. Kun koneiden elinkaarta halutaan pidentää, niin kuntotutkijakoulutus valmentaa osaltaan niihinkin hommiin jos osaa katsoa, miten koneet saadaan uusittua ja pidettyä mahdollisimman kustannustehokkaasti kunnossa ja turvallisina pitkälle tulevaisuuteen.
Pohjoismaiden suurimman painotalon kahdessa Turun tehtaassa työskentelee yhteensä kymmenen sähköasentajaa.
– Meillä työ ei ole pelkästään sähköasennuksia, vaan työhön liittyy esimerkiksi prosessivianhakua. Mutta kyllä me teemme itse paljon konedirektiivinkin mukaisia sähköasennuksia. Sähkötyönjohtajan tehtäviin kuuluu myös varmistaa, että laitteet ja työmenetelmät ovat turvallisia, ja tämä valmentaa myös siihen, Kesäläinen sanoi.
Kuntotutkimuksia saneerauskohteisiin
Starckin mukaan yrityksen töistä jopa yli 90 prosenttia on tällä hetkellä saneerausten puolelta.
– Nyt eletään voimakasta saneerausbuumia, ja tämä on tulevaisuuden juttu. Kuntotutkimusten teko tukevoittaisi hyvin meidänkin liiketoimintaa. Kurssilla painotettiin hyvin kuntotutkimusten markkinointia, ja sitä, kuinka kuntotutkimuksia kannattaa tarjota paketissa mahdollisille asiakkaille, Starck sanoi.
Ennen suurempia korjauksia 20–30 vuotta vanhan kiinteistöyhtiön kannattaa teettää laaja-alainen kuntotutkimus, jossa rakennusalan ammattilainen arvioi rakennuksen, LVI-alan ammattilainen LVIlaitteiden ja sähköalan ammattilainen sähkölaitteiden kunnon ja niiden käytettävyyden tulevaisuudessa. Yhdistämällä eri kuntotutkijoiden raportit saadaan kiinteistölle laadittua aikataulutettu kunnostussuunnitelma ja kunnostuksen kus- tannusarvio. Näiden perusteella kiinteistöyhtiön päättäjien on helppo tehdä kunnossapitopäätökset ja suunnitella niiden rahoitus.
Teksti: Mikko Arvinen
Kuvat: Tuomas Sauliala