Satojen kilometrien valokaapeliverkko kiertää kaikki Länsi-Turunmaan saariston isoimmat saaret. Tehokasta runkoverkkoa täydennetään langattomilla WiMAX-lähettimillä, joilla laajakaista tuodaan myös tuhansien mökkiläisten ulottuville.

Saaristomeren, tai tarkemmin sanottuna Länsi-Turunmaan saariston valokuituverkko vetää vertoja monien sisämaan pikkukaupunkien tarjonnalle. Saaristoverkkoa on rakennettu vuodesta 2002 lähtien, ja tällä hetkellä kaksi ristikkäin kulkevaa gigabitin ympyräverkkoa kattaa halkaisijaltaan reilun 50 kilometrin ympyrän Houtskarista Kemiönsaareen ja Utöstä Jurmon saareen. Valokaapeliverkkoa täydennetään seitsemällä langattomalla WiMAX-lähettimellä.

– Teoriassa lähettimet kattavat lähes koko Saaristomeren alueen, mutta eihän se käytännössä niin ole. Meillä on Korppoon saaressa kolme tehokasta lähetintä, mutta tästä huolimatta yhteydet eivät kata kuin noin 70 % saaren pinta-alasta. Siellä on paljon kallioita, eikä WiMAX mene kallion, tai edes tiheän metsän läpi, Saaristoverkot Oy:n järjestelmäsuunnittelija Kaj Söderman kertoo.

Toisaalta merellä WiMAXin kantama voi olla hyvällä kelillä useita kymmeniä kilometrejä, joten teoriassa tehokas nettisurffailu onnistuu vaikka keskellä avomerta kelluvassa purjeveneessä.

Tehokkaita liittymiä kaivataan

EU-projektina alkunsa saaneen saaristoverkkohankkeen pääasiallisena tarkoituksena on tarjota laajakaistayhteyksiä alueille, missä kaupallista tarjontaa ei olisi kannattavaa järjestää.

– Epäkaupallisten alueiden valokuituverkkojen rakentamiseen voi saada yhteiskunnan tukea, ja jos katsoo karttaa, niin eihän täällä mitään muita alueita olekaan. Koko alueella asuu vakituisesti vain noin 22 000 ihmistä, ja jos alueen kokoa vertaa pääkaupunkiseutuun, niin eteläisin piste olisi Helsingin kauppatorilla ja pohjoisin Riihimäen seutuville. Ja siinä on aika hiivatisti vettä välissä.

Kesäisin saariston väkimäärä jopa nelinkertaistuu, ja myös monet mökkiläiset ovat valmiita maksamaan tehokkaasta nettiliittymästä.

– Kaiken maailman paikoista pitäisi päästä nettiin nykyään. Sitten ihmetellään ja kiroillaan jos ei ole kymppimegaista liittymää tarjolla.

Teoriassa 10 megabitin yhteys olisi mahdollista tarjota myös langattomasti, mutta nykyisellä lähetinmäärällä asiakkaille tarjotaan lähtökohtaisesti yhden megabitin langattomia liittymiä. Kiivaimpina kesäviikonloppuina käyttäjien määrä näkyy monesti myös yhteyksien nopeuksissa.

Kuitu kotiin ja saareen 

Isoimpiin saariin on vedetty kiinteät yhteydet. Esimerkiksi kaukana avomerellä olevassa Jurmon saaressa valokaapelit on vedetty koteihin saakka. Runkokaapelin läheisyydessä, eli noin kilometrin säteellä lähimmästä kaapelista valokuituyhteyden saa omaan pistorasiaan noin 1 000–2 000 eurolla. Viimeiset metrit asiakkaat joutuvat maksamaan itse.

Periaatteessa asiakkaille voidaan tarjota vaikka 100 megan liittymiä, mutta tästä joutuu myös maksamaan, sillä ulosmenevä liikenne maksaa luonnollisesti myös Saaristoverkolle.

Myös Soneralla on verkkoja saaristossa, mutta osana strategiaansa yhtiö on luopumassa haja-asutusalueen puhelinlinjoista ja samalla laajakaistayhteyksien tarjoamisesta. Ainakaan vielä tilalle tarjottu 450-verkko ei ole onnistunut kattamaan saaristossa kohteliaasti sanottuna kaikkia odotuksia.

– On meidänkin verkossa ollut ongelmia, mutta on se aina 450-verkkoa nopeampi, Söderman sanoo.

Saaristoverkkoa kiinnostaisi saada käyttöön vanhat Soneran tolpat, mihin voisi vetää valokaapelit. Kallioisessa saaristossa kaapeleiden kaivaminen maahan ei monessakaan paikassa onnistu.

– Mitään diiliä meillä ei vielä ole, mutta vanhojen tolppien luulisi olevan Soneralle lähinnä ongelmajätettä.

Saaristoverkon langattomat lähettimet ovat korkealla GSM-mastoissa, minkä lisäksi Korppoon Rumarissa yksi lähetin on rakennettu tutka-aseman päälle. Mastotöitä ei tehdä itse.

– Mastoissa yleisin vika on ollut, että piuhojen liittimet eivät ole oikein kestäneet meidän sääolosuhteita, mutta onneksi näitä ongelmia on ollut tosi harvoin.

Kuituverkkoon satsataan 

Saaristoverkot Oy:llä on kolme vakituista työntekijää, minkä lisäksi yritys työllistää käytännössä 100 prosenttisesti kolme urakoitsijaa.

– Kuituverkko on se mihin me satsaamme. Meidän asentajat ovat melkein insinööriluokkaa, mutta kaikki me olemme työn ohessa opetelleet näitä juttuja. Nykyisin se sujuu jo ihan hyvin. Meillä on omat hitsausvehkeet ja kaikki duunataan ja testataan loppuun saakka itse, esimerkiksi Nokian verkkopuolella aikaisemmin työskennellyt Söderman kertoo.

Erillisenä projektina runkoverkkoa suunnitellaan parhaillaan myös Ahvenanmaan puolelle. Saaristoon lähdetään yleensä omalla huoltoveneellä.

– Se on isompi Busteri, mutta vähän isompi vene saisi olla. Meillä on asennuskeikkoja Utöstä melkein Ahvenanmaan puolelle.

Varsinkin keväisin ja syksyisin kiinteällä hytillä ja asiallisella lämmityslaitteella varustettu vene lisäisi kummasti työskentelymukavuutta.

– Viimeksi kun käytiin mittaamassa meidän langatonta verkkoa Utössä, niin menomatkalla ei tuullut ollenkaan, mutta paluumatkalla oltiin kyllä aivan jäässä.

Saariston runkoverkon 400 valokaapelikilometristä noin 250 kilometriä kulkee veden alla. Merikaapelit ovat pysyneet ehjinä, mitä on myös syytä toivoa, sillä merikaapeleiden korjaaminen ei ole millään tavalla helppoa tai halpaa puuhaa. Mahdollisten vahinkojen varalta on hankittu erillinen vakuutus, mutta tarvittavia laivoja ja sukeltajia ei todennäköisesti saisi paikalle päivän tai parinkaan varoitusajalla.

Mikko Arvinen, teksti ja kuvat

Ohjeita pientuotannon verkkoon liittämiseen

Energian hinnan noustessa hajautettu sähkön pientuotanto eri muodoissaan tullee edelleen lisääntymään. Kiinteistöihin asennettavat sähköntuotantojärjestelmät ovat usein pienehköjä ja ne pystytään liittämään varsin helposti rakennuksen sähkönjakeluverkkoon.

Vaihtoehtoisiin energialähteisiin ja niiden liittämiseen liittyvät standardit, määräykset, asetukset ja ohjeistukset ovat kuitenkin vielä varsin puutteellisia. Hiljattain ilmestyneessä ST-kortissa 55.33. ”Aurinkoenergiaa hyödyntävät laitteet ja niiden liittäminen rakennuksen sähkönjakelujärjestelmään”, tarkastellaan aurinkoenergiajärjestelmiä sekä annetaan ohjeita niiden liittämisestä rakennuksen sähkönjakeluverkkoon.

Uudessa ST-kortissa ovat lähtökohtana aurinkosähköjärjestelmät, jotka liitetään yleiseen sähkönjakeluverkkoon tai verkkoon liitetyn rakennukseen sähkönjakeluverkkoon. Kortin sisällössä on hyödynnetty käytettävissä olevia standardeja sekä maahantuojilta ja valmistajilta saatavia tietoja.

ST-kortiston kehityspäällikkö Pentti Härkösen mukaan lähiaikoina ilmestyy myös uusi ST-kortti, joka käsittelee tuulienergiaa hyödyntävien laitteiden liittämistä rakennusten sähkönjakelujärjestelmiin.

Veli-Matti Yli-Kätkä, teksti
Tuomas Marttila, kuva