|
Sähkötekniikkaa kaikille asentajille
6.8.2009 Hybridiautojen huolto ja korjaus tuo oman mielenkiintoisen lisän automekaanikkojen työhön ja koulutukseen. Toyotan Ammattioppilaitoksen rehtorin Tuomas Martansaaren mukaan sähkömoottoreiden ilmestyminen autojen konepeltien alle on tuonut autoasentajien koulutukseen mielenkiintoisen lisäpuolen, mutta itse työn sisältöön tämä ei ole ainakaan vielä olennaisesti vaikuttanut. – Jos hybridiautojen korkeajännitepuolelle tulee vikoja, saamme me korjata ainoastaan mekaanisia vikoja, mutta emme saa koskea esimerkiksi ajomoottoriin. Jännitteen lisäksi se on erittäin tarkkaan tasapainotettu, sehän pyörii noin 6 000 kierrosta minuutissa, Martansaari kertoo.
– Ohjeiden mukaan Priuksissa pitää odottaa tämän jälkeen vähintään viisi minuuttia ja Lexuksissa vähintään kymmenen minuuttia, jotta inventterin kotelon alla olevat kondensaattorit ovat varmasti purkautuneet. Tämän jälkeen korkeajänniteakun johtoliitäntöjen jännitteettömyys tulee varmistaa vielä yleismittarilla. Työturvallisuuden varmistamiseksi akkua ja sen liitäntöjä käsiteltäessä on käytettävä 1000 voltin jännitetyöhansikkaita. – Auto voi olla esimerkiksi kolaroitu, ja järjestelmä on saattanut vaurioitua kolarissa, tai akustoon on saattanut joutua vettä, Martansaari listaa mahdollisia riskitekijöitä. Generaattori käynnistää polttomoottorin Priuksessa ei ole lainkaan perinteistä vaihtovirtalaturia, vaan 12 voltin sähkölaitteiden tarvitsema virta otetaan muuntajan kautta korkeajänniteakun virtapiiristä. Auton tehonsiirtoyksikössä on kaksi käämitettyä yksikköä, joista toista kutsutaan puhekielessä ajomoottoriksi ja toista generaattoriksi. – Generaattori on vähän harhaanjohtava nimi, sillä se toimii myös sähkömoottorina. Kestomagneettiroottorilla varustetun sähkömoottorin staattorikäämitykseen saadaan invertterin avulla pyörivä magneettikenttä, joka edelleen roottorin välityksellä "veivaa" kampikoneistoa ja käynnistää polttomoottorin. Vuoden Ekoautoksikin valitun Priuksen kuljettaja ei voi kokonaan estää polttomoottorin käynnistymistä, mutta erillisellä valintapainikkeella auto sallii varovaisen ajon pelkällä sähkömoottorilla. – Tämä on bensiinikäyttöinen auto, ja niin se ladattavakin malli tulee olemaan. Priuksen polttomoottori käynnistyy aina kun olosuhteet niin edellyttävät, eli jos kaasua painaa riittävän voimakkaasti, akun varaustaso putoaa tiettyyn tasoon, jäähdytysneste ei ole tarpeeksi lämmintä ja niin edelleen, Martansaari kertoo. Oskilloskooppi asentajien työkalupakkiin
– Vanhassa Corollassa sähköjohto meni pisteestä A pisteeseen B, mutta nyt näissä on tiedonsiirtoväyliä. Mekaanikon ei tarvitse tietää ulkoa auton jokaista johtoa, mutta eri järjestelmien toimintaperiaatteet täytyy olla tiedossa. Ei se kuitenkaan ihan niin vaikeaa ole, kuin jossakin annetaan ehkä ymmärtää, Martansaari sanoo. Sähkö- ja elektroniikkatekniikan peruskurssien lisäksi oppisopimuskoulutettavien opinto-ohjelmaan kuuluu erillinen testerikurssi, missä harjoitellaan esimerkiksi oskilloskoopin käyttöä. – Yleismittari voi tuntua vanhanaikaiselta vehkeeltä, mutta sillä on helppo tarkistaa esimerkiksi oikosulut. Oskilloskooppi on jännitemittaria parempi, sillä digitaalisella volttimittarilla kaikki voi äkkiä katsottuna näyttää hyvältä, mutta se ei kerro koko totuutta. Martansaaren mukaan eniten mekaanikoille tuntuu aiheuttavan ongelmia, jos he olettavat, että kyse on sähköviasta, vaikka näin ei olisikaan. Testerit antavat helposti erilaisia vikakoodeja, mutta näihin ei saa suinpäin luottaa, eikä testereistä ole aina apua. – Jos johdot tai virransyötöt ovat poikki, ei testeri voi muodostaa yhteyttä ajoneuvoon. Tai jos testeri vaikka väittää, että happitunnistin on rikki, niin silloin mekaanikon pitää miettiä, onko kyseessä syy vai seuraus. Opetusministeriön tukema Toyotan Ammattioppilaitos järjestää koulutusta paitsi maahantuojan tiloissa Vantaan Korsossa, myös ns. kummikoulujen tiloissa Rovaniemellä, Oulussa, Jyväskylässä, Seinäjoella, Kuopiossa, Mikkelissä, Tampereella ja Turussa. Suurin osa koulun opiskelijoista on saanut autoalan ammatillisen pohjakoulutuksen. Oppisopimuskoulutukseen hakeudutaan pääasiassa Toyota-korjaamoiden kautta.
|
|