|
Pohjanmaan kyläverkot laajenevat vauhdilla
20.8.2010 Valokuituasennuksiin erikoistuneet Vesa Valtari ja Juhana Mäkelä toivovat, että tilaajat oppisivat katsomaan myös kuituasennusten laatua pelkän hinnan sijaan. Etelä- ja Keski-Pohjanmaa ovat Suomen edelläkävijöitä kyläverkkojen ja maaseudun nopeiden valokaistayhteyksien rakentamisessa. Alueella on runsaasti pieniä ja keskisuuria yrityksiä myös suurempien keskusten ulkopuolella, ja toimiva liiketoiminta vaatii toimivat ja tehokkaat yhteydet.
– Silloin meillä oli kaikki mahdolliset apurit mukana rakentamassa. Ainakin siihen aikaan se oli erittäin laaja ja mittava hanke, Valtari kertoo.
Työmaat ovat pääasiassa maastossa Heinäkuussa Valtari ja Mäkelä hitsasivat kiinni Keski-Pohjanmaan puolelle rakennettavaa kyläverkkoa. Reilun parinsadan kilometrin mittaisesta, pääasiassa maahan auratusta runkoverkosta lähtee lukuisia haaroja eri kylille.
Alkuvaiheessa työ on pääasiassa maastossa olevien jatkojen hitsausta, minkä jälkeen kaapeleita aletaan päättää enemmän jakamoihin. – Kiinteistöliittymiä me emme tällä verkolla ole tehneet. Se on ihan kivaa ja mukavaa hommaa, mutta työnä se vaatii vain niin paljon enemmän aikaa. Tämä rungon tekeminen on paljon selvempää puuhaa, Mäkelä ja Valtari kertovat. Maastossa työskentelyssä omat hyvät ja huonot puolensa. Työmaalle pääsee koska ja saa olla omassa rauhassa, mutta metsästä ei niin vain lähdetä torikahville tai lounaalle. Kun suuret kaapelit on otettu auton sisälle hitsattavaksi, on liitokset parempi tehdä tämän jälkeen kerralla valmiiksi, vaikka tässä useampi tunti menisikin. – Seuraavaan autoon tulee kyllä ilmastointilaite työtilaankin, Valtari nauroi kesän parhailla helteillä.
Kunnon työvara helpottaisi asennusta Maastossa Mäkelä ja Valtari jatkavat asennustyötä siitä, mihin maaurakoitsijat ovat lopettaneet tai tekevät muutostöitä aikaisemmin valmistuneilla jatkospaikoilla.
Valtari ja Mäkelä toivovatkin, että tilaajat oppisivat katsomaan myös kuituasennusten laatua pelkän hinnan sijaan. Vastaavasti myös sähkömiehet ja kaikki muutkin kuitujen lähellä työskentelevät voisivat perehtyä ainakin kuitutöiden yksinkertaisimpiin perusteisiin. Yksi suurimmista ongelmista on, että kuitukaapelit vedetään usein aivan liian tiukalle, eikä kuitujen päättämiseen jätetä pahimmillaan juuri lainkaan työvaraa. Jos paraskin muutaman kuidun kaapeli maksaa alle euron per metri, ei muutaman metrin työvaran jättäminen voi olla ainakaan kustannus kysymys. – Maaston jatkoskaivoilla kaapelin työvaraa tulee olla siten, että kaapelit ylettävät kaivolta tielle ja sen lisäksi tarvitaan vielä kymmenisen metriä per kaapeli työstövaraa. Kaapelivaroja jätetään jatkoksen sisälle myös siksi, että muutostyöt ovat myöhemmin mahdollisia. – Myöskään sisätöissä meitä ei haittaisi, vaikka työvaraa kaapilla olisi viisikin metriä. Sen saa kyllä hyvin kiepitettyä kaappiin ja sitten paneeliin voi tehdä jälkikäteen muutoksiakin jos tarvitsee ja myös liittimien vaihto onnistuu tarvittaessa. Kinnaavien kaapelien käsittely on aina riskialttiimpaa, kuin kunnon työvarojen kanssa. Myös asennusten dokumentoinnissa ja kuitujen merkkauksessa on usein puutteita. – Kun jälkeenpäin mennään muuttamaan asennuksia, niin välillä se voi olla aikamoista viidakkoa. Kun asennukset on tehty sääntöjen mukaan, niin näkee heti mitä kuituja mitkäkin ovat ja mihin ne menevät, Mäkelä sanoo. Valtari myös toivoo ja lähettää terveisiä, että kaikki kuitutöitä tekevät oppisivat ottamaan valokuvan valmiista asennuksista, minkä voisi liittää aina asiakkaalle annettavien dokumenttien mukaan. Näin jälkeenpäin tehtävien muutostöiden ja laajennusten tekeminen onnistuisi selvästi helpommin.
|
|