Sähköinfon piirikaaviokoulutuksessa kerrataan yleisimmät releiden, kosketinten ja kytkinten piirrosmerkit sekä esitystavat kiinteistöasennuksessa esiin tuleviin peruspiirikaavioihin.
Kymmenkunta sähköalan nuorta työntekijää osallistui syksyllä Sähköinfon Espoossa järjestämään piirikaaviokoulutukseen. Piirikaaviokoulutus on peruskurssi, jonka tavoitteena on piirikaaviotekniikan perusteiden ja komponenttien perustoimintojen hallitseminen. Kurssin vetäjänä toimivan Arto Saastamoisen mukaan kurssi sopii kertaukseksi kaikille, jotka joutuvat tekemisiin piirikaavioiden kanssa kunnossapito- ja peruskorjauskohteissa.
– Koulussa nämä asiat käydään jollakin tasolla läpi, mutta silloin ei ole vielä työkokemusta näistä asioista. Asiat ymmärtää syvemmin, kun on tehnyt jonkin aikaa alan töitä, Saastamoinen kertoo.
Osittain kyse on hänen mukaansa myös muistinvirkistämiskurssista.
– Nuoria ei päästetä keskuksiin tekemään kytkentöjä. Opit ovat voineet unohtua kouluajoista, kun niitä ei ole päässyt käyttämään käytännössä. Lisäksi tämä on poistuvaa tekniikkaa, jota ei näe enää usein, kun uudiskohteissa on automatiikkaa. Kurssilla pääsee palauttamaan pääperiaatteita mieleen, Saastamoinen toteaa.
Työnantajan ehdotuksesta kurssille
Kiinteistöjen korjaustöitä vuoden verran tehneen Kiinteistöjen RST-Sähkö Oy:n 27-vuotiaan sähköasentaja Miika Parrin mukaan kurssipäivä vaikutti pääpiireissään hyödylliseltä.
– Työnantaja ehdotti, että lähden tänne, ja se sopi minulle. Onhan paikallaan istuminen vähän tylsää, mutta on tästä hyötyä. Koulussa nämä asiat on kyllä käyty läpi ja töissäkin asioita on tullut vastaan, mutta on täällä tullut uuttakin asiaa. Eikä kertauksesta ole koskaan haittaa, Parri kommentoi.
Jarno Kivistö, 25, on suorittanut sähköasentajan perustutkinnon ja tehnyt sen jälkeen muutaman vuoden sähköasentajan hommia. Hän ajatteli kokeilla, vieläkö opiskelu maistuisi ja jatkoi opintoja ammattikorkeakoulussa.
– Valmistuin juuri sähköinsinööriksi. Nyt teen projektihoitajatöitä Sähköneliö Oy:ssä. Kurssille tulo oli työnantajan esitys - ja hyvä esitys olikin. Täällä voi perehtyä sellaisiin asioihin, joihin töissä ei ehdi. Olen piirikaavioiden kanssa tekemisissä, mutten pysty työn ohessa miettimään näitä niin yksityiskohtaisesti. Uutta tietoakin olen täältä saanut melko paljon, esimerkiksi ristiinlukituksesta. Olen toki tiennyt ennenkin, mikä se on, mutten ole ennen tiennyt, miksi se tehdään. Se on vain tehty vanhan mallin pohjalle, ’koska aina on tehty niin’ -periaatteella, Kivistö kuvaa.
Kouluttautuminen kannattaa
Kouluttaja Arto Saastamoisen mielestä yksi suurimmista haasteista alalle tuleville on kokonaisuuden hallinta: on automatiikkaa ja vanhaa tekniikkaa, ja niiden lisäksi pitäisi osata ohjelmointipuoltakin.
– Toisaalta se myös tuo mahdollisuuksia. Monialaiset erikoisosaajat ovat kysyttyjä työntekijöitä tulevaisuudessa”, hän uskoo.
Saastamoinen korostaa jatkuvan kouluttautumisen tarvetta tehtäväkentästä riippumatta. Hyviä kursseja alalle tuleville ovat piirikaaviokoulutuksen lisäksi muun muassa perehdyttämiskurssi urakka- ja tarjouslaskentaan sekä työmaanhoitoon.
Saastamoinen huomauttaa, että kerran hankitut pätevyydet on säilytettävä ja tarvittaessa uusittava.
– On myös hyvä muistaa, että standardit muuttuvat aika ajoin, ja ne kannattaa huomioida mieluummin etu- kuin jälkikäteen, hän lisää.
Sari Alhava, teksti ja kuvat