Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n Hyvinkäällä marraskuussa pidetyillä Antennialan tekniikkapäivillä käsiteltiin laaja-alaisesti teräväpiirtolähetysten vastaanottotapoja.Perinteisempien maksutelevisio-operaattoreiden rinnalla ääneen päästettiin myös nettitelevisiopuolen haastaja, TV-viihteen vapaustaistelijana itseään markkinoiva Maxisat.
– Me tarjoamme valtakunnallisesti yli kaksikymmentä HD-kanavaa, minkä katseluun riittää meidän digiboksi ja kahdeksan megabitin laajakaistayhteys. Ohjelmat tallennetaan meidän omalle palvelimelle, joten vaikka kaikkien kanavien tallentaminen onnistuu yhtä aikaa, Maxisatin toimitusjohtaja Tommi Blom kertoi.
Blom kuitenkin myönsi, että vielä tänä päivänä on hieman eri asia, onko kaikkien netinkään kautta välitettävien teräväpiirtokanavien kuva natiivi-HD:tä, vai onko kuva skaalattu teräväpiirroksi matalammasta resoluutiosta. Toinen liittymän tilauksessa huomioitava asia on, ettei keskiverto-operaattorin myymä kahdeksan megabitin nettiliittymä tarkoita vielä kahdeksan megabitin jatkuvaa yhteyttä.
Satelliitti- ja antenniliiton toiminnanjohtaja Tauno Hovatan mukaan Santissa nettitelevisio nähdään yhtenä televisiolähetysten vastaanottotapana muiden joukossa, eikä uusien teknologioiden yleistymistä haluta lähteä keinotekoisesti jarruttamaan.
– Monet antenniurakoitsijat ovat lähteneet jo mukaan sisäverkkotöihin, mutta täytyy silti muistaa, että monilla alueilla monet antenniurakoitsijat työllistävät itsensä vielä hyvin ihan perinteisillä antennitöilläkin, Hovatta sanoi.
Tilaisuudessa keskusteltiin runsaasti myös kaikkien kanavaoperaattoreiden yhteisen katselukortin tulosta ja korttilinkityksen tarpeesta. Kansainvälisten tekijänoikeuksien haltijoiden vaatimasta teräväpiirtovastaanottimien korttien linkityksestä ei tulla tinkimään, mutta yhden katselukortin periaatteen etenemisestä odotellaan lisätietoja mahdollisesti nyt vuodenvaihteen tienoilla.