Tiistai 29.11.

Topi: Tavarat taloon urakoitsijalta ja homma sujuu

Aina silloin tällöin sitä joutuu oikomaan ihmisiin iskostuneita harhaluuloja. Tänään taas yksi pienrakentaja halusi puoliväkisin ostaa taloonsa tavarat itse. Saa velipoika kuulemma hyvät alennukset työnantajansa kautta tukusta. Varmaan saakin, niin sain minäkin eilen urheiluvälinekaupasta, kun pojalle piti ostaa pleidit tai pladyt tai mitkä ne nyt onkaan, ne alle metrin mittaiset, molemmista päistä käyriät sukset, jotka joka ukko on nähnyt pojankossien jalassa Lapissa tavarantoimittajien hiihtoreissuilla.

Minulle se on yksi ja sama, tuleeko töihin tarvittavat tavarat minulta vai joltain muulta. Pääasia on, että ne ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Urakan hintaan ne vaikuttavat vain minun tukkurihinnan verran ja väitän, että minulla on paremmat alennukset kuin ” velipojalla”. Olen jo ajat sitten tehnyt itselleni selväksi, että joka hommasta on saatava tehtyä työtuntia kohti riittävä euromäärä, jotta Tiina voisi kulkea turkissa ja pennut harrastaa. Sillä, tuleeko ne rahat työstä vai tavarakaupasta, ole ei väliä.

Miten pitkään aina joutuu selittämään, että usein halvin ja aina ainakin vaivattomin tapa hankkia työhön tarvittavat tavarat on antaa urakoitsijan toimittaa ne?

Urakoitsija, kuten minä, tarvitsen vuositasolla tietyn rahanmäärän kuluihini ja ne on hankittava, jotta firma toimisi. Jos ne eivät tule tavarakaupasta, niin ne on otettava työstä.

Tavaran hankinnasta on aina vaivaa. Pitää hankkia oikeita tavaroita oikeaan aikaan oikea määrä. Ylimääräiset jäävät itselle, kun niitä ei yleensä voi velipojallekkaan palauttaa. Tavallisesti joutuu maksamaan siitä, että joutavista kamoista ylipäänsä pääsee eroon. Jos taas tulee hankittua liian vähän tai väärää tavaraa, niin monta kertaa töiden jatkuminen on kiinni puuttuvista osista, homma seisoo ja laskutus juoksee. Yksikköhinta puuttuville osille tulee helposti tähtitieteelliseksi, kun niitä on haettava sieltä täältä.

Tai jos rehellisiä ollaan, niin kyllä minä ne tavarat mielelläni hankin. On se niin paljon helpompaa.

Torstai 24.11.

Tiina: Oma-aloitteisuus ja aktiivinen kiinnostus palkitaan

Nimimerkki Tuleva sähkömies lähestyi meitä palautteen muodossa:

”Lueskelin tossa tota päiväkirjasivua ja oli oikein mukava tarina :D. Oon ite just aloittanu opiskelee sähköalaa ja täytyy sanoa, että on tuhottoman mukavaa ja mielenkiintoista, vaikkakaan en juuri alan saloista ollut perilla ennen opiskelun alkua!”

Tämä lämmitti kovasti mieltä: kyllä Suomen nuorisossa on vielä toivoa! Ja terveisiä vain tälle tulevalle sähkömiehelle, että hyvän alavalinnan olet tehnyt.

Sitä paitsi tällainen oma-aloitteinen aktiivisuus palautteen antamisessa sekä kiinnostus oman alan asioihin hieman laajemmaltikin on varmasti hyödyksi myös tulevaisuuden työelämässä. Ainakin me Topin kanssa arvostetamme tällaisia reippaita nuoria tyyppejä, kun harjoittelijoita tai työntekijöitä valitaan.

Tiistai 22.11. 

Topi: Terveisiä Urakoitsijapäiviltä

Terveisiä Urakoitsijapäiviltä: ohjelma oli hyvä, liittokokouksessa kaikki tunsivat voittavansa ja apulaisenani kuvia ottanut Mari oli livenä ihan Peppi Pitkätossun näköinen. Pitkin päivää ja osan yötäkin tavattiin kolleekoita, käytiin ”puhdistavia” keskusteluja ja juonittiin niin kuin liittokokouksissa kuuluukin.

Pk-ryhmässä keskusteltiin työssäoppijoista. Kovin vaihtelivat kokemukset. Yhtä mieltä PK-ryhmä oli siitä, että työmaalla ei ole tarkoitus opetella ihan perusasioita, vaan tarkoitus oppia soveltamaan koulussa hankittuja perustietoja ja -taitoja. Sovittiin, että tehdään ryhmän nimissä kysely, jossa kartoitetaan niitä taitoja, mitä pojanrellukoiden  pitäisi hallita ennen työssäoppimisjaksoja.

Tähän asti olen luullut, että ammattikoulut, tai mitä instituutteja ne nykyään ovatkin, vannovat työnhinnoittelussa TES:n liitteenä olevan urakkahinnoittelun nimiin, luottavat sen kaikkivoipaisuuteen. Turussa kuulin, että jossain päin Hämettä oli asentaja- ja yliasentajatutkintoja suorittaville jatko-opiskelijoille rohjettu kertoa muutakin. Oli kerrottu, että urakkahinnoittelu ei perustu mihinkään mittauksiin vaan sopimuksiin, eikä se huomioi mitenkään niitä olosuhteita, joissa työ tehdään. Rohkea ja viisas teko opettajalta, vaikuttaa kokeneelta ammattimieheltä.

Tiistai 15.11.

Tiina: Kaikkitietävä mieheni

Topi oli saanut omista kirjoituksistaan seuraavanlaisen palautteen:

”Topi meinaa heittäytyä sähköviisaasta yleisviisaaksi! Se lienee loppumaton suo vaikkei insinööriviisaudelle rajoja löydykään - ainakaan insinöörien mielestä!”

Tuollainenhan se Topi on, kaikkien alojen asiantuntija ainakin omasta mielestään. Kotosallakin mieheni yrittää vakuuttaa tietävänsä niin venäläisistä klassikkokirjoista kuin ranskalaisen keittiön hienouksista. Arvatkaa vain, onko Topi koskaan edes avannut kirjahyllystämme löytyvää Dostojevskia tai osaako hän kokata juuri mitään sen vaikeampaa kuin lämmittää pakastimesta nappaamansa ranskalaiset perunat?

Onneksi Topilla on sentään näin fiksu vaimo. Voin sentään vähän toppuutella miehen pahimpia intoja ja älynväläyksiä, niin pysyy joku tolkku tässäkin huushollissa!

Kommentteja sekä minulle että Topille saa lähettää lisääkin. Vasemman reunan sivupalkista löytyy lomake, jonka kautta voi lähettää viestin ihan nimettömänäkin.

Perjantai 11.11.

Topi: Oppia rotumellakoista

Kävin illlalla ärrällä viemässä loton. Siinä jonotellessa ja salarakkaiden hinkkejä silmäillessä katse pysähtyi Uutispäivä Demarin etusivun otsikkoon: ”Pariisin mellakoista on meilläkin opittavaa” ja vieressä Halosen kuva.

Otsikko alkoi hiertää mieltä ja kun jono eteni enkä nähnyt lukea enempää, oli pakko ostaa lehti omaksi. Olo oli kun teininä miestenlehtiä hankkiessa, tarkasti piti ympärille vilkuilla, ettei vaan kaverit näe. Kaulukset pystyssä kotiin ja lehti levälleen keittiön pöydälle.

Pahaksi onneksi poika kavereineen tuli ryöstämään Tiinan täyttämän jääkaapin sisältöä. Pojat näkivät lehden otsikon ja nakkeja suoraan paketista hotkien alkoi lauma arvuutella, mitä Halosen mielestä Suomen oli mellakoista opittava, polttopullojen tekoko, tai jos pullojen teko oli ulkoistettu ja niiden kyljessä luki made in EU, niin pitikö oppia niiden käyttö.

Onneksi nakkipaketti loppui ja hunnilauma painoi pihalle mopoja rassaamaan. Minä kiitin luojaani ja Tiinaa siitä, että meillä syödään laatumakkaraa eikä sitä pakata kingsize-pakettiin. Suurempi pakkauskoko olisi meinaan tuonut rotumellakat Suomeen, tai ainakin meidän keittiöön.

Tiistai 8.11.

Topi: Pajatsoon ei tule rahaa kuin yhdestä reiästä 

Olipa kerrankin asiaa, meinaan Sähköala-lehden pääkirjoitus(pdf). Oikein hyvää teki, kun päätoimittaja nosti vihdoinkin kissan pöydälle. Vanha urakkamies muistaa, miten ennen keikkoja laskettiin. Räknättiin, miten monta tuntia hommaan oli mennyt ja mietittiin, mitä aiemmin oltiin saatu, mietittiin, oltiinko homma tehty tosissaan vai oliko keikka mennyt marjapussin peluuksi.  Kuulosteltiin vähän, mitä muut olivat tienanneet ja pyydettiin mitä ilettin, tarkimmat laskivat johdot ja putket.

Kun asuintalojen keikkoja sovittiin etukäteen, niin laskettiin, montako asuntoa urakassa oli ja minkä kokoisia ne olivat, kyseltiin vielä, onko niissä asuntokohtaiset saunat. Liiketilat ja ulkoalueet arvioitiin erikseen. Kaikki kuului urakkaan, niin kuin nytkin. Isännän kanssa kinattiin hinnasta ja  sovittiin, kumpikin oli salaa tyytyväisiä. Hyvillä miehillä oli kysyntää ja ansiot olivat sen mukaiset, niin kuin ovat nytkin.

Meillä meinasi homma livetä käsistä vuosituhannen lopussa. Pojat olivat käyneet jonkun laskentakurssin. Joka hommasta alkoi tulla kinaa ja liiton miehet soitteli. Tämä ei kuulu urakkaa oli yleisin tapa aloittaa keskustelu. Hirveätä vääntämistä joka asia. Aika meni kinatessa ja keikat oli vaikea saada plussalle. Jos meni firmalla huonosti, niin meni asentajillakin, eivät poikien urakka-ansiot nousseet, pikemminkin polkivat paikallaan vaikka aika oli hyvä.

Onneksi meitä on siunattu kunnon luottamusmiehellä, vähän omapäisellä ja rahan arvon ymmärtävällä, mutta sanansa pitävällä miehellä. Tiinan mielestä minulla ei ole lääkitys paikallaan, kun tykkään väännellä ja käännellä kaikenmaailman asioita työväen edustajan kanssa. Näkemysten vertailu tämän stahovilaisen iskurityöläisen kanssa on mennyt siihen pisteeseen, että pari kertaa vuodessa kylvetään kahdestaan meidän savusaunassa, väännetään kättä kaikenmaailman asioista, ulkopolitiikasta ja sähkötöistä.

Kolme vuotta takaperin kinattiin meidän firman urakka-ansioista. Luottamusmies piti minua pahimman sortin riistäjänä ja minä työmiehiä kelvottomina kutaleina, joiden ainoa tarkoitus on vaikeuttaa työmaiden valmistumista. Tilanne meinasi kerta kaikkiaan karata käsistä. Onneksi yhteinen menneisyys ison rikkaan hommissa tuli esille ja muistot kovista keikoista lopetti suukovun ja sai tosissaan miettimään, mikä meidän firman hommissa oikein mättää. Miksi mikään ei tahdo onnistua niin kuin ennen, vaikka kumpikin olemme toisiamme arvostavia ammattimiehiä, tuttuja vuosien takaa.

Todettiin, että aikoinaan keskityttiin työtekoon eikä niiden tekemisenehtojen seuraamiseen, pikkutarkkaan pulun---. Sovittiin vielä ennen aamun valkeamista, että kokeillaanpa vielä vanhaa meininkiä ja keskitytään työntekoon ja lopuksi laulettiin vielä kaksiäänisesti Kari Tapion ”Yritetään yhdessä vielä”.

Alkuviikosta vielä tarkenneltiin mökillä suusanallisesti tehtyä  aieasiakirjaa toteamalla, että tähän pajatsoon ei rahaa tule kuin yhdestä reijästä ja mitä enemmän sitä, tulee sen enemmän on jaettavaa. Vahvistin vielä lupaukseni kertoa eri työmaiden firman asioista aikaisempaa avoimemmin.

Nyt tilanne on se, että tilasin uuden Mersun maasturin ja viimeisessä verotuksessa pärjäsin paremmin kuin moni muu yrittäjätoveri.

Luottamusmieskin vihelteli alkukesästä, kun totesi STUL:n palkkatutkimuksesta meidän työväen pärjänneen mitä mainioimmin. Työniloa toverit, Tiina lähtee Yrittäjänaisten kanssa Saksaan ja meikäläinen luottamusmiehen ja muutaman muun luottomiehen kanssa kaatamaan puita ja kylpemään.

Tiistai 1.11.

Topi: Mitäs me yritysjohtajat!

Siellä se edelleen Aatoksen Erkko on ykkösenä, kun julkistettiin listoja verotettavasta varallisuudesta: verotettavaa pääomatuloa on Erkon haltuun kertynyt viime vuonna 44 miljoonaa euroa. Se on kyllä näin pienemmän yrittäjän silmissä jo ihan kohtuullinen summa!

Eniten ansiotuloja sai Instrumentariumin entinen toimitusjohtaja Olli Riikkala, jonka palkkapussiin kilahti 5,3 miljoonaa euroa. Ei ihan pikkusumma tuokaan.

On tässä meikäläisen vielä hieman lisää tienattava, ennen kuin noiden listojen kärkeen pääsen. Mutta kyllä sitä jo nyt kylillä saa joskus kateellista kuiskuttelua, kun uudella autolla ajelen. Sanon aina näille, jotka mutisevat yrittäjän rikkaudesta, että jokainen voi ihan vapaasti pistää firman pystyyn ja kokeilla, tuleeko sitä rahaa ovista ja ikkunoista ilman työtä ja riskinottoa. Turha sitä on kateellisena jupista!