Pääsin minäkin sitten lopulta Topin mukaan Sähköinfon pitkälle opintomatkalle, tällä kertaa Singaporen kautta Uuteen Seelantiin ja Australiaan.

Aiemmin Topi on reissannut yksin ja sanonut minulle, että ne ovat vain miesten matkoja. Oli poikaressu nolona, kun paljastui monen vuoden harhaanjohtaminen.
Singaporen hotellin edessä on iso suihkulähde – Singaporelaisten mukaan maailman suurin. Se on kuulemma vaurauden lähde; kun sitä kiertää tarpeeksi usein, niin vaurauden jumalat ovat suosiollisia.
Matkalle olevat vanhemmat urakoitsijat tietävät kertoa, että Iso Rikas Urakoitsija on joskus pudonnut tuohon lähteeseen ja sen takia hänestä on tullut niin rikas. Tiedä häntä. Toisaalta tulihan Obelixistakin ikivahva kun putosi pienenä taikajuomapataan.
Täällä muuten on hotelleissa paljon nopeammat nettiyhteydet kuin Suomessa, samoin ilmastoinnin säätö toimii ja kaikkia hotellihuoneen sähkölaitteita ja valoja voi ohjata keskitetysti yöpöydältä.
Terveisin Tiina
P.S. Brittivallan vakiinnutti Singaporeen joskus 1700-luvulla muuan Raffles. Hänen nimeään kantavassa hotellissa Topi tarjosi minulle ”Singapore Slingin” ja sai syntinsä anteeksi!