Perjantaina 21.4.2006
No niin, päästiin sieltä päiviltä kotiinkin. Torstain varsinaiset luennot päättyivät paneelikeskusteluun Kuka myy jatkossa sähkötarvikkeet ja kenelle? Keskustelussa kävi varsin selkeästi ilmi loppuasiakasmarkkinoinnin kasvu niin ammatti- kuin pienrakennuspuolella. Tampereen ammattikorkeakoulussa vaikuttava Harsian Pirkko heitti kommentin, että nyt on markkinoitava naisille. Siihen keskustelua vetänyt STUL:n Kyllönen tokaisi, että "sitähän meidän kaikkien on nuoresta lähtien täytynyt tehdä".
Paneelikeskustelun jälkeen nautittiin kuohuviinit näyttelytiloissa, ja sen jälkeen sitten pienen tauon jälkeen suunnattiin Salokin tarjoamalle illalliselle.
Pariskunnat Heinot ja Saloset saivat juttuseurakseen punakravattisen Juha Saarisen Elektroskandialta.
Illallisella Karjalalaiset istuivat omassa pöydässään. Viereisessä pöydässä vaikuttivat kutsuvieraat.
Illan ohjelmanumerona Salok tarjosi imitaatiota ja laulantaa.
Torstaina 20.4.2006
Iltapäiväkahviseura hoidettu

Herrat Lepistö, Valkeapää ja Granberg perehtyvät painotuoreeseen Sähkömaailmaan.

Tarja Hailikari esitteli SSTL:n Mustan kirjan historiaa käsittelevää teosta.

Nylund Groupin Timo Orre (vas.) ja Tommi Tegelstam saivat tuotteistaan kuulemaan Raision Sähkö-Inston Ari Sjöbergin ja Elektroskandian Kimmo Mantsisen.
Puolilta päivin
Täällä sitä taas ollaan, siis sähköurakoitsijapäivillä. Paikkana on tällä kertaa aurinkoinen Hämeenlinna, ja jo nyt olen kahvin lisäksi nauttinut tuttujen seurasta.
STUL:n puheenjohtaja Janne Skogberg avasi päivät tuttuun tyyliin. Tällä kertaa hän muisteli Japania, muurahaisyhteiskuntaa ja hienoja vessoja. Lvi-alan ihmisillä sekä Suomen päättäjillä olisi kuulemma Japanista opittavaa, mutta me sähkömiehet voidaan röyhistää rintaa: valaistusratkaisut ynnä muut toimivat meillä siinä missä Aasian ihmisillä.
Päivän kohu-uutinen luettiin lounaalla jaetusta Sähkömaailmasta. Salokin eläköityvän toimitusjohtajan Reijo Valtosen seuraajaksi on valittu rekisteröity tavaramerkki, kaikkien tuntema, sähköalan suuripienimies "Rumikki" eli Seppo Ojaluoma.

Aamukahvit nautittiin leppoisissa tunnelmissa tarinoiden.
Todistettavasti ainakin Avot Sähkön Kari Savolainen oli ajoissa paikalla. Ja kuten näkyy, aika moni muukin!
Vuoden Sähköurakoitsijana palkittiin yhden miehen yritystä pyörittävä Aimo Saarenpää Kauhajoelta. Hienoa, että STUL muistaa pienyrittäjiä, kun kerran pienrakentamisesta puhutaan nyt paljon. Ja Skogbergin muistutti avauspuheessaan siitä, miten harmaa talous jyllää pientalorakentamisessa turhan voimakkaasti.