Topi kevään 2007 Sähköurakoitsijapäivillä
Kuvia päiviltä sivun alaosassa!19.4.2007 klo 11 Täällä sitä ollaan, kevään urakoitsijapäivillä Hyvinkäällä, kuten parisataa muutakin sähköalan tekijää. Seniorit aloittelivat päivät jo eilen, mutta pirteiltähän hekin aamukahveilla näyttivät. Isorikas vaan siinä siinä totesi, että vissiinkin pitäisi periä senioireiden jäsenmaksu kuukauden ensimmäisenä päivänä eläkkeiden tipahtaessa tilille, jotta kaikki sen pystyisivät maksamaan. On kuulemma ollut tileissä tämän 15 euron suuruista vajetta. Aamun avauksessa STUL:n puheenjohtaja Janne Skogberg totesi mm. sen, että eduskuntavaalit toivat mukavaa väriä tylsään poliittiseen ilmapiiriin. Jannen mukaan painotuore (vai pitäisikö näinä aikoina puhua digituoreesta?) hallitusohjelma näyttää tuovan positiivista virettä yritysten toimintaympäristöön. Janne oli lukenut tarkkaan myös EVA:n toimitusjohtajan Sixten Korkmanin raporttia "Onko Tupolla tulevaisuutta?" Siinä kritisoidaan esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen halukkuutta ottaa tarvittavia muutosaskeleita. Janne kertoi, että myös Lauri Lyly oli omassa raportissaan samoilla linjoilla. "Mikäs siinä, jos juna nyt tällä raportilla saadaan liikkeelle pääteasemalta, niin toivottavasti työnantajat ja työntekijät ehtivät samaan kyytiin, vaikka sitten matkustaisivat eri vaunuissa", Janne sanoi. Eli matka jatkukoon, esimerkiksi innovaatioiden voimalla, joista Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Timo Kekkonen esitteli kattavaa pohdintaa. 19.4. klo 16 Kuluttajaviraston tiedotusjohtaja Maija Puomilan esitys käsitteli kuluttajakaupan ongelmia ja ratkaisuja. Esityksen jälkeen yleisöstä heitettiin kommentti: "No eihän täällä tietystikään ole yhtään tunaroijaa joukossa!" Kyllösen Olli-Heikki kommentoi: "NIin, eihän täällä ole myöskään hinnanpolkijoita!" 19.4. klo 17 Filosofi Maija-Riitta Ollila opasti: "Jos ei ole elämässään kunnolla erehtynyt, ei ole mitään kunnolla koettanutkaan ja testannut omia rajojaan." "Onnistuvalla visionäärillä on kaksi mahdollisuutta: hänellä on 1) selkeä päämäärä tai 2) hän osaa teeskennellä, että hänellä on selkeä päämäärä." "Ellei ole muuta annettavaa, voi jakaa ainakin hyvää mieltä." Otoksiä päiviltä: ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|