» Etusivu » Ajankohtaista » Ammattilaiset » Sähkö ja koti » Opiskelu » Yhteystiedot » Mediakortit
  Sähköala-lehti  
  Sähkömaailma  
  Sähköinfo  
  ST-uutiset  
  Etsi tietoa Sähköala.fi -sivuilta:  
 
     
» Etusivu >
Ajankohtaista >Uutisarkisto >2006 >Heinä-elokuun 2006 uutiset >Pientalojen energia-avustusta ei riitä kaikille
Tulosta sivu
     
   
 

 
     


Pientalojen energia-avustusta ei riitä kaikille

16.8.2006

Pientalojen energia-avustusta ei voida myöntää läheskään kaikille hakijoille, uutisoi Keskisuomalainen. Avustusta on jaettu tänä vuonna ensimmäisen kerran.

Ylitarkasta Marja Kostiainen Valtion asuntorahastosta arvioi, että noin kolmannes hakijoista jää tuen ulkopuolelle. Määrärahaa olisi tarvittu reilut yhdeksän miljoonaa euroa, mutta tänä vuonna avustuksiin on käytettävissä vain kuusi miljoonaa. Uutta avustusta haki kaikkiaan noin 7 500 kiinteistönomistajaa.

Enintään kaksi asuntoa käsittävän asuinrakennuksen lämmitysjärjestelmän uusimiseen voi hakea avustusta, kun esimerkiksi asuinkiinteistö liitetään kauko- tai aluelämmitykseen tai kun siihen rakennetaan pelletti- tai puulämmitysjärjestelmä.

Avustusta voi hakea seuraavan kerran ensi vuoden puolella.

« Takaisin edelliselle sivulle



     
  Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry KIRA-foorumiElektroskandiaSähkömaailma - sähköalan uutislehtiSähköinfo OyOnninenAhlsellTaloyhtio.netEnsto