|
|
 |
Voimatel osti KPY:n toimintoja
2.2.2006
Savolainen verkonrakentaja Voimatel Oy on ostanut verkko-, rekisteri-, siirtolaite-, kaapelitelevisioverkon asennus ja ylläpito- sekä logistiikkaliiketoiminnot kuopiolaiselta KPY:ltä. Kaupan yhteydessä Voimatelin palvelukseen siirtyi vanhoina työntekijöinä 16 KPY:n työntekijää.
”Televerkkopalvelut ovat ydinosaamistamme. Tällä liiketoimintakaupalla vahvistamme ja laajennamme televerkkojen asennus- ja ylläpitopalvelujen tuotevalikoimaamme”, Voimatelin toimitusjohtaja Urpo Pietikäinen toteaa.
”Nyt syntynyt sopimus on luontevaa jatkoa toimintamme kehittämiselle. Meidän ydintehtävämme on kehittää ja myydä teleoperaattori- ja kaapelitelevisiopalveluja. Me uskomme, että Voimatelillä on paremmat mahdollisuudet kehittää toimintaa ja toisaalta myös joustaa esimerkiksi ruuhka-aikoina ennen joulua tai koulujen alkaessa”, KPY:n toimitusjohtaja Tapio Vartiainen sanoo.
Sopimuksen mukaan KPY sitoutuu hankkimaan verkkorekisteri-, siirtolaitteiden sekä kaapelitelevisioverkon asennus ja ylläpito- sekä logistiikkapalveluja Voimateliltä. Palvelusopimus on kolmivuotinen.
« Takaisin edelliselle sivulle
|