Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STULin ja Neuvottelevat Sähkösuunnittelijat NSS:n lokakuussa yhteisesti tekemän viimeisimmän suhdannetiedustelun mukaan sähköalan odotukset ovat heikentyneet rakentamisen kovasta nykytahdista huolimatta.
Vastauksien saldoluku oli ensimmäisen kerran vuoden 2003 jälkeen miinuksella, kun rakentamisen vähenemiseen uskovia oli enemmän kuin kasvuun uskovia. Pessimismin selittävänä tekijänä on tarjouspyyntöjen vähäisyys sekä suunnittelijoilla että urakoitsijoilla.
12 prosenttia vastaajista otaksuu rakennustuotannon kokonaisuudessaan lisääntyvän tulevana puolivuotiskautena, 73 prosenttia kaikista vastaajista uskoo tuotannon säilyvän ennallaan ja 15 prosenttia vastaajista arvioi sen vähenevän. Tulokset ovat yhteisen tutkimushistorian, joka alkoi syksyllä 2003, toiseksi negatiivisimmat.
Jokaisen alalla tehdyn suhdannetiedustelun perusteella eri rakennustyyppien tuotanto-odotuksista myönteisimmät odotukset ovat olleet korjausrakentamisesta. 48 prosenttia vastaajista otaksuu asuntotuotannon korjausrakentamisen kasvavan tulevana puolivuotiskautena.
Lue suhdannekyselyn tuloksista STUL:n sivuilta.