Kodintekniikan vähittäismyynti kasvoi viime vuonna 18 prosenttia ja oli 2 030,5 miljoonaa euroa. Taulutelevisioiden myynti yli kaksinkertaistui ja perinteisten putkitelevisioiden myynti puolittui.
Näin kerrotaan kodintekniikan yhteistyöelimen Kotekin, Elektroniikan tukkukauppiaiden ja tutkimuslaitos GfK:n yhteiseen selvityksessä.
Kodintekniikan sisällä viihde-elektroniikan myynti kasvoi nopeammin kuin koskaan. Noin 41 prosentin kasvun selittää taulutelevisioiden ja digisovittimien hurja myynnin kehitys.
Kotekin puheenjohtaja ja Expertin toimitusjohtaja Kari Karipuu arvioi, että markkinoilla on vielä vähintään miljoonan digiboksin tarve. Hänen mukaansa nyt hankitaan digibokseja kakkos- ja kolmostelevisioihin. Lisäksi toisen polven tallentavat digiboksit korvaavat perinteisiä laitteita.
Lähde: Kauppalehti