Onninen Oy:n tytäryhtiön, Onninen AB:n, uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty
Peter Isaksson, 45. Isaksson siirtyy Onniselle Seco Tools AB:ltä heinäkuun alussa.
”Onninen on voimakkaassa kasvussa ja erityisesti Ruotsin markkinoilla meillä on hyvä tilaisuus vahvistaa asemiamme. Peter Isaksson on määrätietoinen ja tuloksekas johtaja, jolla on vahva kansainvälinen kokemus. Hänellä on kaikki edellytykset kehittää Onnisen Ruotsin toimintojen toiminnallista tehokkuutta ja kannattavuutta”, Onnisen toimitusjohtaja Harri Sivula sanoo.
Onninen AB kuuluu Onninen Oy:n Skandinavia-toimialaan, jota johtaa toimialajohtaja Helge Saethershagen. Onninen AB:n liikevaihto oli viime vuonna 250 miljoonaa euroa. Onninen työllistää Ruotsissa 450 henkilöä 19:ssä toimipisteessä.