Uudisrakentamisen volyymi kasvoi lokakuussa 12 prosenttia.
Tilastokeskuksen vuodenvaihteessa julkaistujen ennakkotietojen mukaan uudisrakentamisen volyymi-indeksi nousi lokakuussa 12,4 prosenttia edellisen vuoden lokakuuhun verrattuna.
Muun kuin asuinrakentamisen volyymi jatkoi voimakasta, reilun 30 prosentin kasvua. Eniten ovat kasvaneet liike- ja toimistorakentamisen sekä teollisuus- ja varastorakentamisen volyymit. Asuinrakentamisen volyymi supistui sen sijaan neljä prosenttia. Lasku koskee sekä rivi- ja kerrostalojen että omakotitalojen rakentamisen volyymia.
Lokakuussa 2007 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 4,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 26 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tammi-lokakuussa 2007 rakennuslupia myönnettiin kaikkiaan lähes 50 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 14 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Liike- ja toimistorakennuksille samoin kuin teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä kasvoi noin kolmanneksen vuotta aiemmasta.
Asuntorakentamiseen myönnettyjen lupien määrä väheni edellisvuotisesta. Tilastokeskuksen mukaan rakennusluvan sai tammi-lokakuussa vajaat 29 000 uutta asuntoa, mikä on 8 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.