Paikallistoimistot toimivat Fennovoiman ydinvoimalahankkeen infopisteinä ja kaikille avoimina tapaamispaikkoina.
Kuun lopussa avattavat toimistot tarjoavat kansalaisille mahdollisuuden antaa palautetta sekä saada tietoa ydinvoimasta ja Fennovoiman hankkeesta. Fennovoima avaa paikallistoimistot lähiviikkoina myös Kristiinankaupunkiin ja Ruotsinpyhtäälle.
Fennovoima on käynnistänyt ydinvoimalahankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin edellä mainituissa kunnissa. Tavoitteena on, että YVA-menettelyt saadaan valmiiksi vuoden 2009 alussa, minkä jälkeen Fennovoiman odotetaan jättävän valtioneuvostolle ydinvoimalan rakentamista koskevan periaatepäätöshakemuksen.
Useita reaktorivaihtoehtoja selvitetään
Fennovoima tekee ydinvoimalan laitosvalintansa laajasta joukosta erikokoisia, teknisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia kevytvesireaktoreita. Yhden, teholtaan suuren reaktorin ohella tarkastellaan vaihtoehtoa rakentaa useita pienempiä reaktoreita. Pienempien reaktorien rakentaminen parina on turvallisuuden, tekniikan, talouden ja hanketoteutuksen kannalta varteenotettava vaihtoehto yhdelle isolle reaktorille.
Nyt alkavassa ympäristöarvioinnissa tarkastellaan ydinvoimalaa, jonka tuottaa sähköä 1 500 – 2 500 MW teholla. Voimalassa voi olla yksi reaktori, jolloin sen teho olisi 1 500–1 800 MW, tai kaksi pienempää reaktoria, joiden sähköteho olisi 1 000–1 250 MW.
Fennovoiman omistus jakaantuu lähes tasan alueellisten energiayhtiöiden, suomalaisten kaupan- ja teollisuusalan yritysten ja energiayhtiö E.ON:n kesken. Tavoitteena on, että uusi voimala voitaisiin käynnistää vuosien 2016–2018 välillä.