Viidesosa kuolemaan johtaneista tulipaloista sai alkunsa sähkölaitteista ja etenkin niiden väärästä käytöstä.
Turvatekniikan keskuksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKin mukaan sähkölaitteista alkunsa saaneissa tulipaloissa kuoli viime vuoden aikana 17 ihmistä.
Kuolemantapauksista kahdeksan joutui liesistä. Sähköasennuksista lähtenyt palo oli syynä neljässä kuolemantapauksessa ja sähkölämmitin kahdessa. Kaikkiaan sähkölaitteet olivat viime vuonna syynä noin 1200 tulipaloon.
Sähköpalot voitaisiin välttää huolehtimalla, että laitteet ja asennukset ovat kunnossa ja että laitteita käytetään käyttöohjeiden mukaisesti. Sähkölaitepalojen torjuntaan on tarjolla myös monia erilaisia teknisiä turvaratkaisuja, kuten automaattisia hälytys- ja sammutusjärjestelmiä, jotka parantavat tehokkaasti asumisen paloturvallisuutta.
Sähkölaitteet ovat syynä noin viidennekseen kaikista tulipaloista. SPEKin mediaseurannan mukaan vuonna 2007 tulipaloissa kuoli yhteensä 90 ihmistä, mikä on 28 vähemmän kuin vuonna 2006. Palokuolleista noin 70 prosenttia oli humalassa, eli tupakka ja viina -yhdistelmä koitui monen suomalaisen kohtaloksi myös tulipaloissa. Kuolleista yli 70 % oli miehiä.
Suurin riskiryhmä ovat 40–60-vuotiaat. Todennäköisimmin kuolemaan johtava tulipalo syttyy omakotitalossa. Vuonna 2007 kuolemaan johtaneista tulipaloista yhdeksän tiedetään tai arvellaan olleen tahallaan sytytettyjä.
Tukesin "Sähköpalot hallintaan" -sivut