Neuvottelevat Sähkösuunnittelijat NSS ry:n syyskokouksessa hyväksyttiin ehdotus muuttaa yhdistyksen nimi Sähkösuunnittelijat NSS ry:ksi.
Sähköalan suunnittelijoiden ja suunnittelutoimistojen mukaan konsulttitoimintaan viittaavaa ja neuvottelukykyä korostavaa määrettä ei enää tarvita yhdistyksen nimessä, sillä NSS:n sähkösuunnittelijoiden piirissä yhteistoiminta ja asiakaslähtöinen suunnittelu ovat jo muutenkin arkipäivää. Nimenmuutosehdotus on hyväksyttävä kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joten se astunee voimaan keväällä 2009.
NSS ry:n hallitus on kuluvan vuoden aikana pohtinut kuinka tehostaa yhteistyötä sähkö- ja rakennusalan eri ammattilaisten kanssa sekä keinoja innostaa nuoria sähkösuunnittelijoita mukaan yhdistyksen toimintaan.
Helsingin Suomalaisella Klubilla 13.11. pidetyssä syyskokouksessa päätettiin, että yhdistyksen jäsenluokkia täydennetään asiantuntija- ja ehdokasjäsenyydellä.
Asiantuntijajäseneksi voidaan kutsua henkilö, jonka ammatillisen toiminnan voidaan katsoa myötävaikuttavan yhdistyksen tavoitteiden saavuttamiseen. Ehdokasjäseneksi puolestaan voidaan hyväksyä vielä opiskeleva tai sähkösuunnittelutyössä alle kaksi vuotta toiminut henkilö.
Insinööritoimisto Lausamo Oy:n toimitusjohtaja Timo Tenninen jatkaa yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Airix Talotekniikka Oy:n suunnittelujohtaja Jukka Korhonen. Hallituksessa jatkavat Antti Danska, Keijo Mäkinen, Kari Sirén, Seppo Puhakka ja Matti Urjo.