|
Vapaavuori: vuokra-asuntotuotanto korvaamaan omistusasuntotuotantoa
3.12.2008 Asuntoministeri Jan Vapaavuori lupaa valtion selvittävän mahdollisuuksia vuokra-asuntotuotannon lisäämiseen.
– Niin kansantalouden ja työllisyyden suotuisan kehityksen kannalta kuin asuntomarkkinoiden vakavampien häiriötilojen ehkäisemiseksi on tärkeää pystyä korvaamaan mahdollisimman suuri osa hiipuvasta omistusasuntotuotannosta vuokra-asuntotuotannolla, asuntoministeri Vapaavuori lupailee. Jotta ympäristöministeriöllä olisi käytettävissään mahdollisimman tuore ja kokonaisvaltainen käsitys vuokra-asuntotarpeesta sekä mahdollisuuksista tuotannon lisäämiseksi eri puolilla Suomea, ministeriö lähetti joulukuun alussa asiaa koskevan kyselyn kunnille. Kysely lähetettiin 50 suurimmalle kunnalle ja eräille tätä pienemmille Helsingin seudun kunnille. Kunnilta tiedustellaan, onko kunnassa tarvetta lisätä vuokra-asuntoja vuosina 2009–2012 ja millaisia määrällisiä tavoitteita tuotannolle on asetettu. Lisäksi pyydetään tietoja sitä, mitkä tahot rakennuttavat kunnassa valtion tukemia vuokra-asuntoja. Kyselyn tulokset ovat käytettävissä joulun alla.
|
|