Empower Oy on ostanut tele- ja valaisinmastoja sekä muita korkeita teräsrakenteita toimittavan Mastmasters Oy:n.
Mastmastersin liikevaihto on noin 3 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 9. Sen työntekijät ja johto jatkavat yhtiön palveluksessa nykyisissä tehtävissään. Mastmastersin asiakkaita ovat tele- ja tietoliikenneyhtiöt sekä inframastoja käyttävät asiakkaat.
Empowerin telerakentaminen on kasvanut merkittävästi Suomessa. Lisäksi Empower on vahvasti mukana telemastojen toimitusprojekteissa Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
- Kauppa tukee tavoitteitamme tarjota koko Itämeren alueella palveluita teleoperaattoreille sekä lisäksi kasvattaa voimajohtorakentamiseen tarvittavaa mastotoimitusosaamista, Empowerin liiketoimintajohtaja Kim Tahkoniemi sanoo.