» Etusivu » Ajankohtaista » Ammattilaiset » Sähkö ja koti » Opiskelu » Yhteystiedot » Mediakortit
  Sähköala-lehti  
  Sähkömaailma  
  Sähköinfo  
  ST-uutiset  
  Etsi tietoa Sähköala.fi -sivuilta:  
 
     
» Etusivu >
Ajankohtaista >Uutisarkisto >2008 >Toukokuun 2008 uutiset >Suomen sähkönjakelu luotettavaa
Tulosta sivu
     
   
 

 
     


Suomen sähkönjakelu luotettavaa

26.5.2008

Sähkönjakelu toimii maassamme luotettavasti. Suomalainen sähkönkäyttäjä koki vuoden 2007 aikana keskimäärin kaksi alle tunnin mittaista keskeytystä. Sähkönjakelun keskeytyksiä oli viime vuonna määrällisesti ja ajallisesti aiempia vuosia jonkin verran vähemmän. Sähkönjakelun toimitusvarmuus on ollut viime vuosina yli 99 prosenttia.

Vuonna 2007 ei esiintynyt laajoja myrskyjä eikä ukkosia, eikä näin ollen keskeytyksiäkään ollut paljon. Yli puolet keskeytyksistä johtui tavanomaiseen tapaan sään ja eläinten aiheuttamista vioista. Koska valtaosa sähköstä kulkee ilmajohdoissa, tuulen kaatamat tai lumikuorman taivuttamat puut aiheuttavat verkkoon vikoja. Suomessa on sähkönjakeluverkkoa kaikkiaan 360 000 kilometriä, josta 275 000 kilometriä on ilmajohtoja.

Verkon uudistus- ja laajennustöiden yhteydessä sähkönjakeluun joudutaan tekemään keskeytyksiä. Näitä ennakkoon asiakkaille ilmoitettuja keskeytyksiä oli noin kymmenesosa kaikista sähkönkäyttäjien keskeytyksistä. Yhä useammin verkon uudistus- ja laajennustyöt voidaan hoitaa jännitetyönä, jolloin keskeytystä ei tarvitse tehdä.

Sähkönkäyttäjät kokivat viime vuonna keskimäärin kaksi pidempää keskeytystä ja olivat keskimäärin puolitoista tuntia ilman sähköä. Maaseutuverkossa sähkönkäyttäjällä oli keskimäärin kolme keskeytystä, joiden yhteiskesto oli 2,5 tuntia. Taajama- ja kaupunkiverkoissa keskeytyksiä oli huomattavasti vähemmän lähinnä maan alle vietyjen verkkojen ansiosta, jolloin sähköjohdot eivät ole sään armoilla.

Vuonna 2007 ei ollut juuri lainkaan erityisen pitkiä keskeytyksiä. Yli 8 tunnin keskeytyksiä oli määrällisesti niin vähän, etteivät ne näy tilastossa. Aiempina vuosina säät ovat aiheuttaneet enemmän myös pidempiä keskeytyksiä.

Sähköverkkoyhtiöt satsaavat sähkönjakelun toimitusvarmuuteen jatkuvasti ja tulokset näkyvät hyvänä toimitusvarmuutena. Verkkoyhtiöt investoivat erityisesti ratkaisuihin, joilla sään aiheuttamia keskeytyksiä voidaan vähentää.

Keskeytystilastot

 

« Takaisin edelliselle sivulle



     
  Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry KIRA-foorumiElektroskandiaSähkömaailma - sähköalan uutislehtiSähköinfo OyOnninenAhlsellTaloyhtio.netEnsto