Teleoperaattori Telekarelia Oy on ostanut joensuulaisen sähköasennusliikkeen Avot Sähkö Oy:n koko osakekannan. Avot Sähkön palveluksessa on kuusi asentajaa ja kaksi työnjohtajaa sekä toimitusjohtaja. Kaikki työntekijät säilyttävät työpaikkansa kaupan yhteydessä.
- Kun sähköasennustoimintaan luetaan kuuluvaksi kiinteistöjen sähkö-, tele- ja turva-asennukset, niin Telekarelian näkökulmasta katsottuna tuntuu aika luontevalle laajentua sähkö- ja turva-asennusten puolelle. Aiomme jatkossa kouluttaa asentajamme niin heikko- kuin myös vahvavirtapuolelle. Uskoisin tällä saavutettavan selkeitä synergiaetuja, Telekarelian toimitusjohtaja Rauno Lepikkö toteaa.
Avot Sähkön toimitusjohtaja Kari Savolainen näkee uudessa omistusjärjestelyssä useita hyviä puolia. - Pystymme tulevaisuudessa palvelemaan asiakkaitamme entistä laaja-alaisemmin. Toisaalta, ristiinkouluttamalla henkilöstöämme, meillä on entistä parempi mahdollisuus minimoida sähköasennusalalla tyypillistä kausivaihtelua.