Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2007 aikana keskimäärin 15,8 prosenttia. Tilastokeskuksen uusin rakentamisen toimialakatsaus osoittaa, että vuodesta 2007 tuli rakentamisen huippuvuosi sitten 1990-luvun taitteen. Rakentamisen kasvun ennustetaan kuitenkin hiipuvan 2008 aikana.
Elinekeinoelämän keskusliitto EK:n mukaan rakentaminen on hiipunut alkuvuodesta ja lähikuukausina kysynnän vaimenemisen ennustetaan jatkuvan. Kuitenkin vain harvat yritykset odottavat voimakasta käännettä heikompaan. Tuotannon loiva kasvu jatkuu ennusteiden mukaan kesän yli.
Liikerakentaminen kasvussa
Rakentamisen kasvu vuonna 2008 perustuu EK:n mukaan edelleen vilkkaaseen liike-, toimisto- ja varastorakennusten aloitustoimintaan. Asuntotuotanto sen sijaan supistuu viime vuodesta. Korjausrakentaminen jatkaa vakaata kasvuaan myös tänä vuonna.
Kustannukset ovat kohonneet
EK:n mukaan rakennusyrityksien myyntihinnat vahvistuivat alkuvuodesta, mutta kustannukset kohosivat voimakkaasti. Varsin samansuuntaisen kehityksen odotetaan jatkuvan lähikuukaudet. Kustannusten nousu jatkuu, sillä maailmanmarkkinahinnat kohoavat edelleen. Myös kohonneet palkkakustannukset siirtyvät tuotteiden hintoihin.