Rakentamisen luottamusindikaattori laski heinäkuussa selvästi pitkän ajan keskiarvon alapuolelle. Heinäkuun saldoluku on -11, kun tarkistettu lukema kesäkuussa oli -1.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n mukaan rakennusyritysten tilauskirjat ovat ohentuneet viime kuukausina, ja tilauskanta on laskenut hieman tavanomaisen alapuolelle. Henkilöstöodotukset ovat myös heikentyneet, ja henkilöstön arvioidaan lähikuukausina jonkin verran vähenevän.
Tilastokeskuksen mukaan myönnettyjen rakennuslupien määrä romahti toukokuussa 27 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Myös teollisuuden ja palveluyritysten luottamusindikaattori laski hieman heinäkuussa, mutta rakennusalaan verrattuna suhdannetilanne jatkuu edelleen melko vahvana.
Palveluyritysten myynti on ollut alkukesällä tasaisessa kasvussa, ja noususuunnan odotetaan jatkuvan myös lähikuukausina. Teollisuuden luottamusindikaattorin parin pisteen lasku johtui EK:n mukaan ennen kaikkea varastojen kasvusta. Teollisuuden tilaukset vähenivät hieman, mutta tilauskanta on silti keskimääräinen.