GSM Suomi Oyj on ostanut hyvinkääläisen Etelä-Suomen Sähköurakointi Oy:n koko osakekannan.
Etelä-Suomen Sähköurakointi tarjoaa sähköalan urakoinnin lisäksi hälytin-, valvontakamera- ja kulunvalvontajärjestelmiä sekä antenni-, data- ja puhelinverkkoja. Suurin osa yhtiön liikevaihdosta tulee hälytin- ja kulunvalvontajärjestelmistä. Kaupan myötä Etelä-Suomen Sähköurakointi liitetään GSM Suomen konserniyhtiöksi omaksi liiketoiminta-alueeksi. Yhtiön toimitusjohtaja Kimmo Aalto jatkaa konserniyhtiön vetäjänä.
– Etelä-Suomen Sähköurakoinnin turva- ja muut palvelut täydentävät GSM Suomen olemassa olevaa palveluvalikoimaa hienosti. Turvallisuuspalvelujen kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja tähän kysyntään pyrimme vastaamaan tällä yritysostolla. Turvallisuuspalvelut on yksi nopeimmin kasvavista liiketoiminta-alueista, ja näiden palveluiden integroiminen IP-pohjaiseen teknologiaan sopii GSM Suomen liiketoimintastrategiaan täydellisesti, GSM Suomen operaattoripalveluyksikön johtaja Jari Isola kertoo.
Ennen kauppaa Etelä-Suomen Sähköurakointi toimi pitkään GSM Suomen yhteistyökumppanina.
– Olemme todenneet heidät luotettavaksi ja asiantuntevaksi kumppaniksi. Kun mahdollisuus yrityskauppaan avautui, päätös oli helppo tehdä, Isola jatkaa.
Etelä-Suomen Sähköurakointi työllistää 9 henkilöä, jotka siirtyvät GSM Suomen henkilökuntaan vanhoina työntekijöinä. Yhtiön liikevaihto on noin miljoona euroa.