Ympäristöministeriö on asettanut työryhmän pohtimaan rakennusten kiinteistöveron porrastamista energiatehokkuuden ja lämmitystavan perusteella.
Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mukaan ilmastotalkoiden asettamat haasteet ovat niin suuret, että erityisesti olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiselle on etsittävä uudenlaisia kannustimia.
– Kiinteistöveron porrastaminen voi hyvinkin osoittautua toimivaksi ratkaisuksi ja siksi olen sopinut valtiovarainministeri Jyrki Kataisen kanssa, että asetamme tämän työryhmän asiaa selvittämään, Vapaavuori sanoo ympäristöministeriön tiedotteessa.
Työryhmän tehtävänä on pohtia eri mahdollisuuksia verotuksen kehittämiseen. Lisäksi määritetään mahdolliset lisäselvitystarpeet toimivan ja kannustavan verojärjestelmän kehittämiseksi. Työryhmän toimikausi kestää syyskuun puoliväliin saakka.