|
SLO:n markkinointiseminaari: aina ei tarvitse myydä halvinta
9.2.2009 SLO järjesti Turussa 6.–8. helmikuuta pidettyjen Rakentaminen & Sisustaminen -messujen yhteydessä markkinointiseminaarin sähköurakoitsijoille.Yleensä lähinnä ammattimessuilla näkyvä SLO osallistui Turun rakentamismessuille yhdellä tapahtuman suurimmista osastoista. SLO:n myyntijohtaja Matti Savolaisen mukaan kuluttajamessuille osallistumisella pyritään tuomaan lisäarvoa pienemmille urakoitsijoille ja sähkötarvikkeiden jälleenmyyjille.
Osana tapahtumaa messuilla järjestettiin SLO:n koulutusseminaari, missä 20 urakoitsijaa kävi kahden päivän aikana SLO:n edustajien kanssa läpi esimerkiksi asiakastyöskentelyn ongelmakysymyksiä. SLO:n Varsinais-Suomen aluejohtaja Pertti Laaksosen ja SLO:n Turun myyntipäällikkö Marko Laineen mukaan koulutuksella pyrittiin lisäämään sähköurakoitsijoiden myynnillisiä valmiuksia saada lisää tuottoa omalle toiminnalle. Sähkötarvikkeitakin on opittu katsomaan viime vuosina myös sisustuksellisessa mielessä, ja arvokkaampien ja erikoisempien tuotteiden myynnistä saattaa jäädä hieman parempi kate myös urakoitsijalle.
Laaksosen mukaan urakoitsijat saattavat urautua helposti tiettyjen tuotteiden myyntiin. – Monilla kuluttajilla on rahaa, mutta meillä ei ole ollut rohkeutta hienompien tuotteiden markkinointiin. Monilla sähkömiehillä on edelleen tapana lähteä tyrkyttämään kaikkein halvinta, vaikka asiakkaalle hinta ei edes olisi mikään kysymys. Jos ajattelee vaikka kännykällä ohjattavia kodinohjausjärjestelmiä, niin ne lisäävät selvästi mukavuutta, ja monet ovat valmiita käyttämään rahaa, jos he vain pääsevät muuten helpommalla, Laaksonen sanoi. Koulutuksen lisäksi messuosastolla tutustuttiin kuluttajamarkkinointiin laajemmalla rintamalla. Lauantaina varsinaisten messujen jälkeen reilut 150 varsinaissuomalaista sähköurakoitsijaa saapui puolisoineen osastolle SLO:n vieraaksi tutustumaan miten kuluttajamarkkinointia voidaan toteuttaa yhdessä.
|
|