Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta päätti 2. huhtikuuta, ettei talotekniikka-alan sähköasennustoimialan TES 2007–2010 ole yleissitova. Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n toimitusjohtaja Olli-Heikki Kyllönen näkee päätöksen mahdollisuutena päästä yhteen, aidosti yleissitovaan sopimukseen. Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnan mukaan Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välinen, marraskuussa 2007 voimaan tullut työehtosopimus ei täytä yleissitovuuden kriteereitä, sillä sopimus ei edusta tarpeeksi suurta osaa talotekniikka-alan sähköasennustoimialan työntekijöistä. Yleissitovuuden rajana on yleensä pidetty puolta alan työvoimasta.
TIKLI ilmoitti lautakunnalle, että sen jäsenyrityksissä oli töissä 2 768 sopimuksen piirissä olevaa henkilöä. Sähköalojen ammattiliitto puolestaan ilmoitti tehneensä erillissopimuksen 35 työnantajan kanssa, joiden palveluksessa on 838 työntekijää. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan alalla työskenteli vuonna 2005 yhteensä 9 200 työntekijää.
STUL:n toimitusjohtaja Olli-Heikki Kyllösen mukaan päätös oli odotettu, ja seurausta hajaannuksesta työnantajaleirissä.
”Tämä päätös toivottavasti nopeuttaa – ellei suorastaan pakota – kehitystä suuntaan, jossa alalle saadaan yksi aidosti yleissitova TES nykyisten päällekkäisten sopimusten sijaan. Sopimuksettomaan tilaan jääminen pidemmäksi aikaa ei ole alalle eduksi”, Kyllönen sanoo.
Sähköalojen ammattiliitto ry:n puheenjohtaja Martti Alakosken mukaan Sähköliitto tulee valittamaan lautakunnan päätöksestä työtuomioistuimeen. Työehtosopimuksen yleissitovuus tarkoittaa, että myös järjestäytymättömien työnantajien on noudatettava niiden määräyksiä, eikä työntekijöiden kanssa voida sopia paikallisesti työehtosopimuksia huonommista ehdoista.