|
Vuoden sähköurakoitsija Sähkö-Jussi hallitsee saneeraustyöt
16.4.2009 Vuoden sähköurakoitsijaksi valittu, Helsingin Haagassa toimiva Sähkö-Jussi Oy on kannattava ja hyvämaineinen sähköliike, joka taitaa saneeraustyöt.
Sähkö-Jussi on erikoistunut saneeraustöiden lisäksi huoltotoimintaan ja tekee myös vahvavirtapuolen mittaustöitä. Yrityksen asiakkaita ovat asuinkiinteistöt, rakennuttajat, yritykset ja julkiset laitokset. Valintaperusteluiden mukaan yrityksen erityisvahvuudet näkyvät työn hyvässä jäljessä, mistä positiivinen imagokin on rakentunut.
– Tilanne on nyt huonompi tarjousten hintatason kannalta kuin viime laman aikana. Tosin tarjouksia on nyt paljon sisällä ja töitä riittää syksyyn saakka, yhtiön toimitusjohtaja Juhani Nurmi sanoo. Sähkösuunnittelun nykyisestä tasosta Juhani Nurmi on huolestunut:
Viime vuonna 13 henkeä työllistävä Sähkö-Jussi teki 1,4 miljoonaa euron liikevaihdon. – Tänä vuonna liikevaihto tulee todennäköisesti jäämään selvästi sen alle, Nurmi arvelee. Sähkö-Jussi perustettiin vuonna 1974 Haagaan Steniuksentielle. Nykyisissä tiloissaan Kauppalantiellä yhtiö on toiminut vuodesta 1981. Yrityksen osakkaina ovat Juhani ja Timo Nurmi sekä Kai Ahlgren. Toimitusjohtaja Juhani Nurmi on nyt osa-aikaeläkkeellä ja yrityksessä on meneillään sukupolvenvaihdos. Juhani Nurmi on toiminut myös STUL:n alueosastoaktiivina Uudenmaan alueosastossa useita vuosia. Hän kertoo, että alueosasto muun muassa perusti pääkaupunkiseudun energialaitosten pyynnöstä vikapäivystysrenkaan, jonka toiminta jouduttiin kuitenkin muutaman vuoden jälkeen lopettamaan kannattamattomana. Vuoden sähköurakoitsijan kunniakirja luovutettiin Nurmelle 16.4. Hyvinkään Sveitsissä pidettävillä Sähköurakoitsijapäivillä. Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on valinnut Vuoden sähköurakoitsijan vuodesta 1981 alkaen.
|
|