Varavoimalaitosten toteutusohjeet selvemmiksi

1.1.2014

Pertti Hakanen kuva Alli MäkinenSähkötieto ry julkaisi toukokuussa kolmannen uudistetun painoksen varavoimalaitoksia käsittelevästä ST-käsikirjasta 31. Päivitystyö oli perusteellisempi kuin aiemmin.

Varavoimalaitoksia käsittelevän ST-käsikirjan uudistamiseen osallistui alan pitkän linjan ammattilaisia niin suunnittelu- kuin valmistajapuolelta.

Vanhempi asiantuntija Pertti Hakanen on työskennellyt Granlundilla sähkönjakelun ja –varmennuksen eri tehtävissä lähes 30 vuotta. Käsikirjan edellisellä päivityskierroksella hän oli mukana taustaryhmässä arvioimassa käsikirjoitusta, mutta tällä kertaa hänelle lankesi päätoimittajan rooli.

– Olin jo ilmoittanut, että voin lähteä leikkiin mukaan jollakin tavalla,mutta en päässyt ensimmäiseen päivitystyötä koskevaan kokoukseen. Siellä oli minulle jaettu hommat, jotka eivät olleet muille kelvanneet, Hakanen naurahtaa.

Hän on saanut tuntumaa vastaavista tehtävistä vuonna 2005, kun varmennettuja sähkönjakelujärjestelmiä käsittelevä käsikirja 20 laadittiin. Työmäärä oli silloin kohtuullinen.

 – Tässä kirjassa sekä käsikirjoittaminen että päätoimittajan osuus muodostuivat isommiksi kuin osasimme aluksi odottaa. Mielipiteiden vaihtoa riitti ja muokkausta tekivät erityisesti valmistajat, joiden laatimia lukuja 4–6 työstettiin monissa kokouksissa, Hakanen kertoo.

Uutta näkökulmaa

ST-käsikirja 31 on kokonaisvaltainen esitys siitä, kuinka varavoimalaitos suunnitellaan, rakennetaan, asennetaan, tarkastetaan ja huolletaan. Kirjassa käsitellään tehoalueen 100–2 000 kW laitoksia, jotka ovat kiinteään jakeluverkkoon liitettäviä, pienjännitteisiä, kiinteitä tai siirrettäviä laitoksia.

Hakasen mukaan uudessa painoksessa näkökulmaa on pyritty muuttamaan siten, että teoksesta löytyisi määrittelyjä, joihin voisi vaatimuksinakin vedota. Hän kertoo tilanteen olleen aikaisemmin ongelmallinen, sillä kirjaan sisältyi paljon ohjeita, jotka piti tapauskohtaisesti valmistajalta tarkistaa.

– Käytännössä on hyvin vaikea vedota sellaiseen tekstiin, eikä sitä oikein voi pitää vaatimuksena. Nyt näkökannaksi on tullut se, että ennemminkin urakoitsijan pitää osoittaa toimituksen sopimuksenmukaisuus kuin että tilaajan pitäisi osoittaa sen puutteet, Hakanen perustelee.

Käsikirjan sisältöä on selvästi nykyaikaistettu. Teoksen alkuun on tuotu määritelmiä, jotta alalla toimivat käyttäisivät ilmaisuja samassa tarkoituksessa. Lisäksi mallikaavioita on lisätty runsaasti.

– Teknisiä ratkaisuja on määritelty täsmällisemmin kuviksi ja numeroiksi asti, Hakanen sanoo.

Käsikirja toimii hyvin sekä suunnittelijoiden että rakennuttajien apuvälineenä. Se soveltuu myös opetuskäyttöön, vaikka muitakin toimivia ratkaisuja voi olla kuin kirjassa esitetyt.

– Teoksesta löytyy monelta kannalta harkittuja malliratkaisuja, joita kirjoittajaryhmä on päätynyt pitämään suositeltavina, Hakanen toteaa.