Satoja sähköautojen latauspisteitä parkkihalleihin

30.10.2017

Työeläkevakuutusyhtiö Varman pääkonttorin parkkihalliin valmistui syyskuussa valmius 238 sähköauton samanaikaiseen lataukseen. Helsingin Kalasatamassa varaudutaan puolestaan peräti 600 sähköauton lataukseen.

Helsinkiläinen Voltmen Oy rakensi kesän aikana Työeläkevakuutusyhtiö Varman Helsingin Salmisaaressa sijaitsevan pääkonttorin parkkihalliin latausvalmiuden peräti 238 sähköauton samanaikaiseen lataukseen. Parkkisähkö Oy:n toimittamassa ratkaisussa parkkihalliin vedettiin runsaasti kaapeleita, ja latauslaitteille asennettiin valmiiksi pikaliittimillä varustetut kotelot, mutta varsinaiset latauslaitteet tuodaan paikalle vasta sitten, kun asiakas on tilannut latausmahdollisuuden käyttöönsä.

Ratkaisu säästää alkuvaiheen investointikustannuksia, mutta vielä tärkeämpää on, että näin asiakas saa helposti käyttöönsä juuri tarvitsemansa kaltaisen latauslaitteen. Tällä hetkellä Varman parkkihallin käyttäjille on tarjolla tehokas 22 kilowatin Type 2 -lataus sekä edullisempi suko-latausmahdollisuus.

Varman toimitilajohtaja Toni Pekosen mukaan uudet latauspisteet ovat lisänneet huomattavasti yhtiön pääkonttorin työntekijöiden kiinnostusta varsinkin ladattavien hybridien hankintaan.

– Myös vuokraamiemme toimitilojen puolella sähköautojen latausmahdollisuutta kysytään koko ajan enemmän. Kiinteistön omistajan näkökulmasta Parkkisähkön kokonaisratkaisu sopii meille hyvin, kun yhtiö huolehtii laitteiden toimituksen lisäksi myös käyttäjien laskutuksesta, Pekonen kertoo.

Riittävällä kaapeloinnilla varaudutaan tulevaan

Voltmenin toimitusjohtaja Janne Skogberg laskeskelee, että Varman pääkonttorin parkkihalli oli tähän mennessä kahdeksas pysäköintilaitos, johon yritys on asentanut latauspisteitä.

Parkkisähkön ratkaisussa suhteellisen arvokas, yksittäisen käyttäjän tunnistava ja kulutuksen mittaava latauslaite asennetaan paikoilleen vasta kun asiakas on tilannut latauspisteliittymän.– Tähän verrattuna aiemmat kohteet ovat olleet kuitenkin pieniä, muutaman latauspisteen asennuksia. Tämä on ihan eri kokoluokkaa, Skogberg kertoo.

Varman pääkonttorilla teknisessä mielessä ainoat haasteet tulivat uudentyyppisten latauslaitteiden pikaliitinkoteloiden kytkennöistä, mutta siinä työ opetti nopeasti tekijöitään. Kaikki parkkihallin nousukeskukset vaihdettiin pari pykälää jykevämmiksi ja myös useita ryhmäkeskuksia uusittiin.

– Keskusten välille vedettiin paksut kaapelit, ja ryhmäjohtoja tuli tietenkin hirveä määrä.
Varman parkkihallin uusien keskusten ja kaapeloinnin kapasiteetti riittää pitkälle tulevaisuuteen, mutta tarvittaessa Parkkisähkön järjestelmä osaa myös laskea kohteen latauspisteiden käytettävissä olevan kokonaistehon, jolloin mahdollisesti rajallinen teho pystytään jakamaan ja jaksottamaan tasapuolisesti kaikille käyttäjille.

Latauspisteitä avaimet käteen -periaatteella

Hallituksen tavoitteena on, että vuonna 2030 Suomen teillä liikkuu 250 000 sähköautoa. Tähän on vielä matkaa, mutta koska sähköistysratkaisut rakennetaan palvelemaan käyttäjiään vuosikymmeniä eteenpäin, kannattaa sähköautojen tuleva yleistyminen huomioida jo nyt kaikissa pysäköintitilojen rakentamis- ja uudistamishankkeissa.

Suomen suurimpien kiinteistösijoitusyritysten joukkoon kuuluva OP-kiinteistösijoitus Oy on linjannut, että sähköautojen latauspisteitä rakennetaan kysynnän mukaan niin toimitiloihin, vuokratalokohteisiin kuin kauppakeskusten parkkihalleihinkin.

– Tämä on palvelua asukkaille ja asiakkaillemme ja osa yhteiskuntavastuullista panostustamme ympäristöystävällisyyteen. Sähköautojen ja ladattavien hybridien yleistyessä me olemme valmiita rakentamaan latauspisteitä niin paljon lisää, kuin on järkevää ja mahdollista, OP-kiinteistösijoituksen kiinteistöpäällikkö Matti Puromäki kertoo.

Yhtiöllä on tällä hetkellä noin 4 000 vuokra-asuntoa eri puolilla Suomea, minkä lisäksi lähivuosina valmistuu vielä parituhatta lisää. OP:n asuintalojen ensimmäiset latauspisteet asennettiin tämän vuoden alussa Turussa Aurajoen kupeessa asuintaloksi remontoituun vanhaan Loft-tehtaaseen ja Helsingin Arabiassa olevaan suureen, taloyhtiöiden yhteiseen parkkihalliin.

Arabian Toukorantaan rakennettiin neljä etähallinnalla ja erillisen laskutuksen mahdollistavilla sähkömittareilla varustettua latauspistettä. OP:n vuokra-asuntokohteiden ylläpidosta vastaavan Newsec Asset Management Oy:n kiinteistöpäällikkö Tero Arkivuon mukaan latauspisteiden lisäys onnistui helposti, sillä vuonna 2009 valmistuneen rakennuksen sähköpääkeskuksessa oli tarpeeksi kapasiteettia ja keskus sijaitsi parkkihallin läheisyydessä.

– Täällä me tilasimme kaiken avaimet käteen -periaatteella valmiina Virralta, joka puolestaan hankki asennustyöt Playgreen Finlandilta. Uudiskohteissa latauspisteet tilataan yleensä kohteen muidenkin sähkötöiden tekijältä, mutta täällä tämä oli helppo ratkaisu. Konsepti on monistettavissa muuallekin, Arkivuo kertoo.

Kännykällä ohjattavan latauspisteen lisähinta on 40 euroa kuukaudessa tavallisen autopaikkavuokran päälle. Palveluntoimittaja Virta laskuttaa käytetyn latausenergian suoraan latauspisteen käyttäjältä ja tilittää tuotot latauspisteen omistajalle.

Kalasataman Rediin tulee satoja latauspisteitä

Tällä hetkellä OP-kiinteistösijoituksen omistamissa parkkihalleissa on tyypillisesti neljästä kuuteen latauspistettä, mutta ensi vuonna hypätään aivan toiseen suuruusluokkaan, kun OP-ryhmän osittain omistama Redi-kauppakeskus valmistuu Helsingin Kalasatamaan syksyllä 2018.

– Rediin tulee noin kaksisataa sähköautojen latauspistettä, mutta kiinteistön sähköjärjestelmän mitoituksessa on varauduttu niiden lisäksi vielä neljänsadan muun latauspisteen käyttöönottoon, Puromäki kertoo.


Sähköalan uutinen: Sähköautojen latauspisteiden määrä kasvaa nopeasti