Verkonrakentajat uskovat 5G:n mahdollisuuksiin

18.2.2019

Kaupallisten 5G-verkkojen rakentamisen odotetaan käynnistyvän tämän vuoden lopulla, mutta toden teolla työt alkavat parin vuoden kuluttua, kun verkkoa ryhdytään täydentämään lukuisilla piensolutukiasemilla verkon käyttäjämäärien kasvaessa.

5G-verkon tekniikka ja rakentaminen nousivat Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 23. - 24.1. pidettyjen Verkosto-messujen ja tapahtuman yhteydessä järjestetyn Verkkopäivät-seminaarin suosituimmaksi puheenaiheeksi.

Seminaarissa puhuneen Nokia Bell Labsin asiantuntija Antti Toskalan mukaan 5G-standardin lanseerausta kaavailtiin alun perin vuodelle 2016, mutta käytännössä standardi saatiin valmiiksi vasta joulukuussa 2018.

– Sitä ennen lanseeratut ’5G-verkot’ eivät perustu 3GPP:n hyväksymään standardiin, vaan ovat erilaisia yhden toimijan laitteilla toimivia viritelmiä. Sen takia joulupukki ei tuonut kenellekään joululahjaksi 5G-laitetta, sillä pukin pajalla ei ollut käytettävissä niiden valmistamiseen tarvittavia speksejä, Toskala sanoi.

Hän uskoo, että ensimmäiset kaupalliset 5G-päätelaitteet saadaan kauppoihin tämän vuoden puolivälin tienoilla. Aivan heti 5G-puhelimet eivät tule kuitenkaan yleistymään, sillä esimerkiksi Apple ei ole vielä julkaissut 5G-aikataulujaan tai -suunnitelmiaan.

– Apple käyttää Intelin chippiä, ja Intel on ilmoittanut tuovansa 5G:tä tukevat ratkaisunsa markkinoille tämän vuoden loppupuolella. Tällä logiikalla uutta 5G-Iphonea ei tule ennen vuotta 2020.

5G-verkon laajeneminen edellyttää kuluttajalaitteiden yleistymistä. Uusi tekniikka tarjoaa selvästi 4G-verkkoja paremman suorituskyvyn, mutta vielä toistaiseksi on hieman epäselvää, mihin sitä tarvitaan, sillä kännyköiden näytöt eivät esimerkiksi tarvitse tai toista nykyistä tarkempia videoita, eikä kännyköillä yleensä latailla gigatavujen kokoisia tiedostoja. Toisaalta nopeat ja varmatoimiset verkot ilahduttavat aina kaikkia kuluttajia, joten uusinta teknologia kannattaa tietenkin hyödyntää.
  

5G mahdollistaa käyttäjien priorisoinnin

Toskalan mukaan 5G:n teknisenä etuna on huomattava energiansäästö LTE-teknologiaan verrattuna.

– Jos mietitään vaikkapa Turun saaristossa olevia LTE-verkkoja, ne lähettävät joka ikinen millisekunti tavaraa, jotta terminaalit osaavat tarvittaessa liittyä verkkoon, vaikka verkossa ei olisi yhtäkään käyttäjää. 5G:n beamforming mahdollistaa RF-komponenttien ajamisen kylmäksi, jos käyttäjiä ei ole. Se tarkoittaa erittäin merkittävää sähkönsäästöä.

Tämä ominaisuus nousee merkittäväksi sähköjen katketessa. Toinen merkittävä ominaisuus on se, että uusi teknologia mahdollistaa käyttäjien nykyistä helpomman priorisoinnin poikkeustilanteissa.

– Jos esimerkiksi Netflix potkaistaan poikkeustilanteessa pois verkosta, akut riittävät sen jälkeen paljon pidemmäksi aikaa esimerkiksi hätäpuheluiden välittämiseen, Toskala sanoo.

Nämä ominaisuudet saattavat mahdollistaa tulevaisuudessa nykyisen Virve-erillisverkon yhdistämisen kaupalliseen 5G-verkkoon.

5G nousee WLAN-verkkojen rinnalle?

Verkkopäivät-seminaarin järjestämisestä vastanneen ja tilaisuudessa puhuneen Teleprikaati oy:n toimitusjohtaja Hannu Jaakohuhdan mukaan viiden gigahertsin taajuusalueen käytön yleistyminen tuo alalle runsaasti kiinnostavia näkymiä ja mahdollisuuksia, sillä nykyistä nopeampien matkapuhelinyhteyksien lisäksi uusien taajuusalueiden käyttöönotto avaa runsaasti uusia mahdollisuuksia muuhunkin langattomaan tiedonsiirtoon.

Uusien taajuusalueiden joukossa on paljon myös lisenssivapaita ISM-alueen taajuuksia, mitä voidaan käyttää hyvin varsinkin organisaatioiden sisällä helpottamaan WLAN-verkon 2,4 GHz:in taajuusalueen ruuhkaisuutta.

– Datasovellusten näkökulmasta sisäpeiton tekeminen on toistaiseksi kuitenkin huomattavasti edullisempaa WLAN-tekniikalla kuin mobiilitekniikalla. Pitää muistaa, että 5 GHz WLAN-tekniikassa ja 5 GHz 5G-tekniikassa ovat eri asioita, ja että 5 GHz taajuusalueella käytetään WLAN-tekniikan lisäksi monia muitakin sovelluksia kuin 5G:tä. Tämä edellyttää aallonpituuksien tarkkaa allokointia eri sovelluksille, jotta ne eivät häiritse toisiaan, Jaakohuhta sanoi.

Kaupungit varautuvat tukiasematulvaan

Yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijatalo Sitowise oy:n palvelupäällikkö Anssi Savisalo kertoi messuilla Suomen kahdeksan suurimman kaupungin yhteisestä 5GKIRI-hankkeesta. Hankkeessa selvitetään, kuinka kaupunkien tulee varautua 5G-verkkojen tuloon esimerkiksi katualueiden suunnittelussa.

Savisalon mukaan 5G-aikaan siirtyminen ei näy alkuvaiheessa juurikaan maastossa, kun uudet tukiasemat sijoitetaan pääsiassa olemassa olevien tukiasemien yhteyteen, mutta mitä kattavammaksi verkkoa rakennetaan, sitä enemmän uusia piensolutukiasemia tulee näkymään myös katukuvassa esimerkiksi liikennevalotolpissa ja talojen seinustoilla. Tulevaisuudessa verkon käyttäjämäärän kasvaessa kaupunkien keskusta-alueille saatetaan tarvita jopa 150 piensolutukiasemaa neliökilometrille.

– Kunnallisella tasolla tukiasemapaikkojen yhteiskäyttö ja verkkojen yhteisrakentaminen tulee olemaan olennaista. Helsingissä on jo järjestetty suunnittelukilpailu uusien 5G-tukisemien ulkonäöstä, Savisalo kertoi.