Antenniverkon taajuudet muuttuvat

22.10.2015

Digitan UHF-aluetta koskevat taajuusmuutokset ovat parhaillaan käynnissä Pohjois-Suomessa ja Kainuun seudulla. Eteläisemmässä Suomessa muutokset tehdään vuoden 2016 aikana.

Martti Kemppi Järvenpäässä. Kuva Kristiina Kolu

Nykyisin TV-käytössä oleva 700 MHz:n lähetystaajuusalue siirtyy poliittisen päätöksen mukaisesti langattoman laajakaistan käyttöön.

Taajuusmuutokset edellyttävät kaikkien Digitan antenniverkossa olevien yhteisantennikiinteistöjen antennivahvistimien virittämistä uudelle taajuusalueelle. Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n puheenjohtajan, antenniurakoitsija Martti Kempin mukaan järjestelmät kannattaa tarkastuttaa ammattilaisella hyvissä ajoin ennen taajuuksien muuttumista.

– Jos apua tilataan vasta kun TV-kuva häviää, niin silloin ollaan jo todella myöhässä, Kemppi painottaa.

Lisätietoja taajuusmuutoksiin varautumisesta sekä luotettavasti toimivien antenniurakoitsijoiden yhteystiedot löydät Satelliitti- ja antenniliiton www.sant.fi-sivuilta.

 

Artikkeli on julkaistu Sähköala Sähkö & Rakentaminen 2015 -lehdessä