Novasähkö on vuoden 2018 sähköurakoitsija

5.12.2018

Tamperelaisen Novasähkön toimitusjohtaja Eerik Leinonen ja hallituksen puheenjohtaja Terho Leinonen vastaanottivat tunnustuksen Sähköurakoitsijapäivillä marraskuussa.

Yrityksen perusti 25 vuotta sitten insinööri Matti Riihijärvi. Perustamista seuraavana vuotena Riihijärvi otti kaksi osakaskumppania, joista toinen eli Terho Leinonen osti yrityksen kokonaan omistukseensa vuonna 2010 Riihijärven jäädessä eläkkeelle. Kolme vuotta myöhemmin Terhon poika Eerik Leinonen ryhtyi Novasähkön osaomistajaksi. Viime vuonna vanhempi Leinonen luovutti ruorin Eerikille ja siirtyi itse hallituksen puheenjohtajaksi.

Yrityksen johto on – jo Riihijärvestä lähtien – antanut aikaansa myös alan yleisen kehittämisen hyväksi niin Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton hallituksessa, asiantuntijaryhmissä, Pirkanmaan alueosastossa kuin mm. Tampereen ammattikorkeakoulun toiminnassa.

STUL:n jäseneksi Novasähkö hakeutui vain pari vuotta perustamisen jälkeen; yhteistä taivalta on siten kertynyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Novasähkö on myös Turva-alan yrittäjät ry:n samoin kuin Sähkötekniset Työnantajat STTA ry:n jäsen.


Ei koskaan tappiolla

Novasähkö teki vuonna 2017 liikevaihtoa noin 5,9 miljoonaa euroa tuloksen ollessa 363 000 euroa. Kuluvan vuoden liikevaihtoennuste on noin 5 miljoonaa euroa ja tulos noin 5 prosenttia. Yritys on ollut kautta aikain taloudeltaan vahva eikä sen toimintahistoriassa ole yhtään tappiollista vuotta. Luottoluokitus AAA kertoo osaltaan yrityksen vakavaraisuudesta.

Kahdenkymmenen työntekijän voimin yritys pystyy tarjoamaan erittäin laajan repertuaarin sähköistysalan palveluja. Perinteisen sähköasennuksen lisäksi osaaminen kattaa mm. sähkölaitteistojen kunnossapidon ja huollon sekä turva-alan ratkaisut. Hallussa on myös ohjelmointiosaamista edellyttävä edistyksellinen automaatiotekniikka ja yritys onkin KNX-partner.

Yrityksellä on valmius tarjota kokonaistoimituksia suunnittelusta kunnossapitoon ja huoltoon kiinteistöjen elinkaaren loppuun saakka.

Novasähkö on päässyt näyttämään luotettavuuttaan ja taitojaan vaativissa kohteissa, joihin lukeutuu useiden eri sairaaloiden ja niiden lääkintä- ja terveydenhoitotilojen sähköasennukset, kunnossapidot, lääkintätilamittaukset sekä mm. elintärkeiden varavoimaverkkojen rakentamisen. Yrityksen referenssilista on kaiken kaikkiaan kunnioitusta herättävä.

Eerik Leinonen pitää yhtenä keskeisenä menestystekijänä luotettavuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Novasähkö tekee säännöllisin välein selvityksen asiakkaiden tyytyväisyydestä ja odotuksista.

- Meillä on juuri tänä syksynä valmistumassa tyytyväisyyskysely, jonka tuloksia käytämme toiminnan kehittämisessä, sanoo Eerik Leinonen.

Kärkimies asentaa ledinauhaa


Työntekijät viihtyvät yrityksessä

Yritys tarjoaa vuosittain 5-6 insinööriksi tai asentajaksi opiskelevalle nuorelle harjoittelu- tai kesätyöpaikan. Novasähkön tekniset toimihenkilöt ovat suurelta osin aloittaneet yrityksessä asentajina ja kouluttautuneet yrityksessä nykyisiin tehtäviinsä. Hyvinvoinnista työpaikalla kertoo äärimmäisen pieni vaihtuvuus: työsuhteet ovat pitkiä eikä esimerkiksi viimeisen 10 vuoden aikana ole lomautettu tai irtisanottu ketään.

Novasähkö tunnetaan myönteisestä yrityskulttuurista ja luotettavuudesta. Tasokkaasta liiketoiminnan ja henkilöstön johtamisesta kielii sekin, ettei yrityksessä ole ajauduttu sopimus- tai työsuhderiitoihin.

Novasähkön toiminnan alkuvaiheessa lamavuosina 1993-94 otettiin lähtökohdaksi luoda kaikille työpaikat asemasta riippumatta eli niin omistajille, toimihenkilöille kuin asentajillekin. Ajatuksena taustalla oli se, että vaikka markkinat ovat pienet, niin hyvällä asiakaslähtöisellä toiminnalla takaamme itsellemme työtä ja toimeentulon, muistelee Terho Leinonen.

Arvot: Asiakas, Työ, Ihminen

- Pidämme mielessä, että asiakas maksaa meidän kaikkien palkat. Meidän tulee toimia aina niin, että asiakas haluaa myös jatkossa tilata meiltä. Työ on osa elämäämme ja toimeentuloa se kannattaa tehdä niin että se tuottaa iloa itselle, perheelle ja asiakkaille.

- Tämä muistuttaa meitä siitä, että huomioimme toiset omanlaisinaan yksilöinä ja arvostamme jokaista henkilöä edustaapa hän sitten omaa henkilökuntaa, asiakkaita tai yhteistyökumppaneita, selventää Leinonen yrityksen arvomaailmaa.

Leinoset muistuttavat, että omistajat ovat Novasähkössä töissä samalla tavoin kuin muukin henkilöstö. Suunnitelmat ovat läpinäkyviä eikä tietoa yrityksen tilanteesta, tavoitteista ja tulevaisuuden kehityskohteista pantata.

- Keskustelemme yhdessä ja päätämme yhdessä tarjottavat kohteet ja jaamme kokemuksia työmailta. Tarvittaessa tuemme ja kannustamme ottaen tekemisistämme myönteisessä hengessä opiksi. Meillä on myös käytössä kannustinjärjestelmä, kertoo Eerik Leinonen.

Novasähkö on selvästi osannut keskittyä olennaiseen ja tuoda menestystä pohjustavat perusarvonsa eläväksi osaksi arkea. Tästä on todisteena yrityksen kulloisistakin suhdanteista riippumaton hyvä työtilanne ja mm. se, että asiakassuhteista on muodostunut pysyviä kumppanuuksia. Novasähkö on haluttu urakoitsija, yhteistyökumppani ja työnantaja, jossa viihdytään pitkään.

- Uskomme, että tämä malli kantaa meitä jatkossakin, vaikka maailma ympärillä muuttuu, sanoo Terho Leinonen.
 

Suomesta älykkään sähköistyksen mallimaa

Toimitusjohtaja Eerik Leinosen mielestä maassamme on potentiaalia suunnitella ja toteuttaa energiaa säästäviä innovatiivisia sähköistyksiä tulevaisuuden tarpeisiin.

- Suomen tulee olla kehityksen kärjessä älykkään sähköistyksen kehittelyssä ja käyttöön ottamisessa. Edellytysten luomiseen pitäisi rohkeasti ohjata yhteiskunnallista rahaa, sanoo Eerik Leinonen.

Itse Tampereen ammattikorkeakoulusta sähköinsinööriksi valmistunut Leinonen on hieman huolestunut toisen asteen koulutusuudistuksen seurauksista.

- Ammattikouluissa opetuksen väheneminen ja vastuu siirtäminen yritysten vastuulle saattaa johtaa eriarvoistumiseen. Tilanne voi olla hyvä parhaiden oppilaiden osalta samoin kuin niiden, jotka saavat hyvän harjoittelupaikan, mutta osalla opetus voi jäädä vajavaiseksi. Seuraako tästä keskeytyksiä ja ajatusta, ettei tämä ala olekaan minulle sopiva, pohtii Eerik Leinonen. 

Novasähkön miehillä on sivistynyt näkemys siitä, mitä tarkoittaa laatu.

- Korkea laatu sisältää teknisesti korkeatasoisen lopputuloksen lisäksi aina vaateen toiminnan erinomaisuudesta, mikä sähköurakassa tarkoittaa mm. projektinhoidon sujuvuutta, yhteistyökykyä ja -halua sekä aikataulujen pitämistä. Kun nämä kaikki ovat kunnossa, voidaan alkaa puhua korkeasta laadusta, tietää Terho Leinonen.
 

Yhteistyöverkostossa on voimaa

Leinoset näkevät verkottumisen erikoisosaamista ja volyymia antavien toimijoiden kanssa hyväksi keinoksi tarjota entistäkin haastavampia ja suurempia kokonaisuuksia. Novasähköllä on verkostossaan useita vakiokumppaneita.

- Urakkatyömme ovat toistaiseksi rajoittuneet kokoluokkaan 0,5-2,5 miljoonaa euroa. Allianssimallia ei vielä ole kokeiltu, mutta vastaavan tyyppisiä yhteistyöhankkeita on vuosien varrella muutama ollut. Olemme avoimia kaiken muotoisille yhteistyökuvioille, mutta useimmiten olemme olleet sivu-urakoitsijan asemassa ja sen olemme kokeneet pääosin ihan toimivaksi malliksi, summaa Terho Leinonen.