Asiantuntemusta 30 vuoden kokemuksella

2.8.2013

Sähköalalla neljällä eri vuosikymmenellä työskennellyt Henrik Rousku aloitti alkuvuodesta työt Sähköinfon uutena teknisenä asiantuntijana.

Henrik Rousku on suunnittelut Sähköinfon tiloihin uuden sähkökeskusten oppimisympäristön.Sähköinfon kouluttajajoukko täydentyi tammikuussa, kun Henrik Rousku aloitti työnsä yhtiön teknisenä asiantuntijana.

– Uuteen toimenkuvaani kuuluu kerätä eri lähteistä tärkeää ja ajankohtaista tietoa, tiivistää siitä olennaiset osat ja jakaa tieto eteenpäin, Henrik listaa.

Vahvimmaksi alakseen Henrik mainitsee asennustekniikan. hän kouluttaa sähkötyöturvallisuudesta ja standardinmuutoksista sekä pitää jännitetyökoulutuksia ja käyttöönottotarkastuskoulutuksia. Kevään aikana häntä ovat työllistäneet muun muassa standardinmuutoskurssit. Kahdeksan tunnin aikana käydään läpi SFS 6000:een laaditut muutokset.

– Se on aika raskas setti, mutta ehdottomasti hyödyllinen kaikille alalla toimiville. Edellisen kerran kun standardi muuttui vuonna 2007, kävin itse Sähköinfon koulutuksessa ja palasin kurssilta saatuihin materiaaleihin montaa kertaa jälkeenpäinkin. Tarvittavat tiedot löytyivät niistä helpommin kuin standardista.

Henrik on saanut perspektiiviä sähköalaan vuodesta 1982 lähtien erilaisista tehtävistä asentajasta työnjohtajaan – sekä palkattuna työntekijänä että itsenäisenä ammatinharjoittajana. Ennen Sähköinfon palvelukseen siirtymistään hän teki kolmivuotisen koukkauksen aikuiskoulutuspuolelle Amieduun.

– Urakoitsijapuoli alkoi olla nähty. Opiskelin opettajan pätevyyden ja tutustuin näyttötutkintojärjestelmään. Sähköalan aikuiskouluttajana sain katsoa alaa eri kantilta, Henrik kertoo.

Vaikka hän jatkaa aikuiskouluttajana, on työ hieman muuttunut. Amiedussa hän koulutti maallikkoja sähköalalle, nyt alan ammattilaisia. Lisäksi tehtäviin kuuluu artikkeleiden kirjoittaminen Sähköala-lehteen ja Sähköinfon muihin julkaisuihin sekä tekninen neuvonta.

– Standardit ovat lakitekstiä, ja voi olla vaikeaa – ellei jopa vastenmielistä – tarttua kirjaan. Usein kyse on siitä, mikä on yleinen tulkinta jostakin asiasta. Täällä on siitä viimeisin tieto.

Sähköala muuttuu vauhdikkaasti. Mukana pysymiseen ei Henrikin mukaan pohjakoulutus riitä, vaan osaamista on päivitettävä aika ajoin. Koulutukset ja julkaisujen seuraaminen ovat siihen oivia välineitä.

– Yrityksille on iso kustannus, jos koko asentajakunta on koko päivän esimerkiksi sähkötyöturvallisuuskurssilla. Koulutukset ovat oiva keino päivittää osaamista, mutta rahoille on saatava vastinetta. Tavoitteeni on pystyä omalta osaltani pitämään yllä Sähköinfon koulutusten korkeaa tasoa.

Henrik uskoo, että työ Sähköinfon teknisenä asiantuntijana on näköalapaikka sähköalaan.

– Talo tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet pysyä ajan hermoilla, hän toteaa.