Sähköinfon historiaa, 1970-luku

Sähköalan kirjojen kustannustoiminta ja kurssien tarjonta monipuolistui huomattavasti 1970-luvulla. Urakointimääräysten vapautuminen vuonna 1974 toi huomattavan lisän Sähköliikkeiden liiton palveluyhtiön asiakaskuntaan.

Sähköinfo oy 50 vuotta

Ensimmäisen Sähköliikkeiden liiton julkaisema kirja, Sähköliikkeiden kirjanpidon opas, ilmestyi vuonna 1954. Pian tämän jälkeen julkaistiin koko joukko muitakin yrityksen taloudenpitoa, myyntiä ja markkinointia käsitteleviä oppaita. Sähköinfo oy:n edeltäjäyrityksen Sähköliikkeiden palvelu ja kustannus oy:n sähköalan teknisten oppikirjojen kustantaminen alkoi 1970-luvun puolivälissä, kun alan perusoppikirja Sähköasennukset julkaistiin vuonna 1975.

Esimerkiksi teknillisten oppilaitosten perusoppikirjaksi sittemmin muodostuneessa 428-sivuisessa kirjassa käytiin perusteellisesti läpi kaikki rakennusten sähköasennuksia koskevat vaatimukset, suunnittelu- ja asennusohjeet, suojausperiaatteet sekä kiinteistön sähkö- ja televerkkojen rakenne.
Teos perustuu Sähkötarkastuslaitoksen alun perin vuonna 1948 julkaisemiin Sisäjohtoasennukset-käsikirjoihin ja niiden päivityksiin, joista edellinen oli vuodelta 1965.

”Uusien määräysten vuoksi ja myös muusta syystä vanhentuneen Sisäjohdot-kirjan uusiminen on tullut ajankohtaiseksi. Koska Sähkötarkastuslaitos ei ole katsonut toimialaansa kuuluvaksi uuden ja laajentuneen rakennusten sähköasennuksia käsittelevän käsi- ja oppikirjan julkaisemista, Suomen Sähköurakoitsijaliitto r.y:n hallitus päätti julkaista tämän sähköasennusalalle välttämättömän käsikirjan. Kirjan kustantajaksi valittiin liiton tytäryhtiö Sähköliikkeiden Palvelu ja Kustannus Oy. Kirjan sisältöä on huomattavasti laajennettu aikaisemmasta Sisäjohdot-julkaisusta”, kirjan esipuheessa kerrotaan.

Pekka Sallinen

Vuonna 1971 liiton kaupalliseksi neuvonantajaksi palkatun ja vuonna 1974 toimitusjohtajaksi ylennetyn Pekka Sallisen mukaan teknisen puolen julkaisujen kehitys sai vauhtia silloisen Sähkötarkastuslaitoksen harjoittamasta palkkiopolitiikasta.

– Sähkötarkastuslaitoksen työntekijät olivat kirjoittaneet vuosien ajan laadukkaita alan perusteoksia, mutta aihepiirien laajentuessa ja muiden töiden lisääntyessä Sähkötarkastuslaitoksen työntekijät alkoivat kokea, että he joutuivat tekemään jatkuvasti enemmän kirjoitustöitä lähestulkoon omien toimiensa ohella ilman riittävää korvausta. Kun Sähköalan palvelu ja kustannus oy tarjoutui sekä jatkamaan kirjojen kustannustoimintaa, että maksamaan samoille Sähkötarkastuslaitoksen asiantuntijoille entistä parempia kirjoituspalkkioita, olivat kaikki mitä tyytyväisimpiä tilanteeseen, Sallinen muistelee.

Tekninen koulutus kehittyi 1970-luvulla

Ennen 1980-lukua sähköalan teknisten täydennyskurssien tarjoaminen oli ennen kaikkea Ammattienedistämislaitoksen vastuulla, joka oli aloittanut sähkömiesten kouluttamisen jo vuonna 1923. Esimerkiksi monien elinkeinoelämän järjestöjen Ammattienedistämislaitossäätiön kautta hallinnoima AEL sai toimintaansa aiemmin valtion avokätistä tukea, joten varsinkin ennen 1980-lukua Sähköurakoitsijaliitto teki runsaasti yhteistyötä AEL:n kanssa sähköalan teknisen jatko- ja täydennyskoulutuksen kehittämiseksi esimerkiksi sen sähköosaston kurssitoimikunnassa.

AEL:n toiminnan muuttuessa vuosien varrella markkinaehtoisemmaksi urakoitsijaliitossa nähtiin kuitenkin hiljakseen enemmän tarvetta oman sähköalan täydennyskoulutustoiminnan kehittämiselle, ja nykyisin Sähköinfo ja AEL toimivatkin toistensa hyvinä kirittäjinä sähköalan täydennyskoulutuskurssien tarjoajina.

Sähköliikkeiden palvelu ja kustannus oy:n perustamisesta huolimatta koulutustoiminta nähtiin pitkään liiton toimintana, eikä yrityksen nimeä nostettu juurikaan esille toiminnan alkuvuosina. Esimerkiksi vuoden 1969 sähkölämmityskursseja – jotka olivat palveluyhtiön ensimmäisiä teknisiä kursseja – mainostettiin Sähköurakoitsija-lehdessä sujuvasti liiton kursseina mainitsematta sanallakaan palveluyhtiötä, mutta sähköurakkasopimuslomakkeita myytiin kuitenkin jo kustannusyhtiön nimissä.

Ensimmäiset Sähköturvallisuuspäivät järjestettiin vuonna 1974, mutta suurin osa kursseista käsitteli edelleen urakointiliikkeen taloudenpitoa, myyntiä ja markkinointia. Toimintaa laajennettiin myös yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Kondensaattorikurssilaisia Nokian Tampereen kondensaattoritehtaalla.Vuonna 1976 järjestettiin Kondensaattorikurssi oy Nokia ab:n Tampereen kondensaattoritehtaalla (kuva yllä) ja Kaapelikurssi samaisen yrityksen Helsingin Kaapelitehtaalla.

Telepuolen kurssit tulivat kunnolla mukaan tarjontaan vuonna 1977. Jo tuolloin Telejärjestelmäkurssilla käsiteltiin esimerkiksi asennustapoja, teleasennuksia koskevia vaatimuksia, automaattisia paloilmoitinjärjestelmiä sekä myös tuolloin ajankohtaisia pikapuhelin- ja henkilönhakulaitteita. Saman vuoden lopulla järjestettiin myös ensimmäinen Antennipäivä.

Uudet urakoitsijat lisäsivät palveluiden kysyntää

Vuonna 1974 uudet sähköturvallisuusmääräykset uudistivat yhdellä kerralla suuren joukon parikymmentä vuotta muuttumattomina pysyneitä asennusmääräyksiä. Se synnytti luonnollisesti runsaasti tiedon tarvetta urakoitsijoiden keskuudessa, mihin myös liiton palveluyhtiössä yritettiin parhaalla tavalla vastata.

Vielä tuolloin, kesällä 1974, hieman vähäisemmälle huomiolle jäi huomattavasti yksittäisten asennusmääräysten muuttumista merkittävämpi lakiuudistus eli uusien sähköurakoitsijamääräysten voimaantulo 1.7.

Uudet urakoitsijamääräykset pakottivat vanhat sähköurakoitsijat uusimaan pätevyytensä – joko vaatimukset täyttävillä kriteereillä tai tuolloin pitkään alalla toimineille urakoitsijoille myönnetyllä erivapausluvalla. Vielä huomattavasti merkittävämpää oli, että määräys siirsi pätevyyksien ja urakointioikeuksien myöntämisen sähkölaitoksilta Sähkötarkastuslaitokselle. Käytännössä tämä merkitsi sähköurakoinnin ennennäkemätöntä vapauttamista Suomessa.

Siihen saakka sähköistysten teko oli riippunut alueen sähkölaitoksen luvasta ja laitoksen omasta harkinnasta riippui, saiko jokin toiminimi tai yksityinen henkilö harjoittaa sähköasennustoimintaa sen alueella.

Vuoden 1975 alussa Suomessa oli voimassa noin 700 A- ja B-ryhmän pätevyystodistusta, mutta vuoden 1976 loppuun tultaessa määrä oli lähes viisinkertaistunut 3 400:an A- ja B-ryhmän todistukseen.

Tilanne huomattiin myös Sähköurakoitsija-lehdessä: ”Uusien yrittäjien mukaan tulo on haaste vanhoille alalla olijoille. On ’taisteltava’ olemassaolon oikeudesta. Järkevä taistelukeino on vain palvelun kehittäminen, sillä järjettömällä hintakilpailulla tuskin on mitään voitettavissa. Eihän yritystoiminnan tavoitteena saa olla pyrkimys toimia siten, että kilpailija voi huonosti, samalla kun itse voidaan yhtä huonosti tai vieläkin huonommin.”

Erityisen nihkeästi liiton jäsenkunnassa suhtauduttiin nykyistä S3-pätevyyttä vastaavan C-ryhmän sähköurakoitsijoiden lukumäärän kasvuun – vaikka heitä ei kovin montaa sataa ollutkaan. Yhteisen tiedon tarve oli kuitenkin ilmeinen, joten liitto myöntyi laatimaan tiedotussopimuksen C-ryhmän urakoitsijoille vuonna 1976. Sittemmin Sähköalan tietokansioksi kasvaneeseen palveluun kuului sopimuksen mukaan vähintään 25 liiton teknistä ja taloudellista tiedotetta vuodessa sekä mahdollisuus osallistua palveluyhtiön kursseille eri korvausta vastaan. Näin urakointioikeuksien saamisen helpottuminen johti myös liiton palveluyhtiön liikevaihdon huomattavaan kasvuun.

Liiton ovia ei kuitenkaan avattu uusille tulijoille kovin helposti vielä 1970-luvulla. Siinä, missä liiton jäsenmäärä oli vuonna 1970 noin 130 yritystä, ei luku ollut vuosikymmenen lopussa suurempi kuin 203.

 
Mikko Arvinen
, teksti
Sähköurakoitsija-lehti, kuvat

Automaatio, teletekniikka ja ATK mullistivat urakoitsijoiden arkea 1980-luvulla