Enersense ostaa Empower-konsernin

3.7.2020

Enersense International oyj on 2.7.2020 allekirjoittanut kauppasopimuksen, jonka myötä Enersense ostaa Empower oyj:n koko osakekannan.

Uudesta Enersense International oyj:stä muodostuu merkittävä toimija, joka palvelee teollisuus-, energia- ja tietoliikennealan yhtiöitä. Enersensen toimitusjohtaja Jussi Holopaisen mukaan yhtiön tavoitteena on laajentaa toimintaa kansainvälisesti erityisesti Itämeren alueen maihin.

– Yrityskaupan myötä maantieteellinen jalanjälkemme tulee näkymään yhä voimakkaammin myös Baltian maissa. Kasvustrategiamme kulmakivenä on kasvaa yritysostoin ja olemme onnistuneet strategiamme toteuttamisessa erinomaisen hyvin, Holopainen kertoo yhtiön tiedotteessa.

Empower rakentaa ja ylläpitää sähkö- ja tietoliikenneverkkoja, voimalaitoksia ja tehtaita. Empowerin palveluksessa on 1 266 henkilöä, joista 882 työskentelee Suomessa. Yrityskaupan myötä muodostuvan uuden Enersensen kokonaishenkilöstömäärä nousee noin 2 300 työntekijään. Yrityskaupan kohteena olevan yrityskokonaisuuden jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2019 oli noin 185 miljoonaa euroa.

Empower oyj:n osakekannan kauppahinta on yksi (1) euro. Kauppahinta perustuu ostettavan yhtiön käyttöpääoman tarpeeseen. Yrityskaupan yhteydessä Empowerin ja sen tytäryhtiöiden nykyisistä veloista mitätöidään akordijärjestelyin noin 80 miljoonaa euroa. Kaupan toteutus on ehdollinen Enersensen nykyisen päärahoittajan, Nordea Bank Abp:n, hyväksynnälle sekä Enersensen yhtiökokouksen päätöksille. Kaupan täytäntöönpanon on määrä tapahtua heinäkuun 2020 aikana.

 

Enersensen yhtiötiedote