Vuoden valaistuskohteet ovat Länsimetro ja Saariselän pulkkamäki

6.2.2020

Vuoden valaistuskohde 2019 -kilpailun sisävalaistussarjan voiton nappasi Länsimetron asemien valaistus. Ulkovalaistuskohteista parhaaksi arvioitiin Saariselän pulkkamäki Aurora Experience. Kilpailun voittajat julkistettiin ja palkittiin 5.2. Jyväskylässä pidetyillä Sähkö-, valo-, tele- ja AV-messuilla.

Länsimetron valaistus on toteutettu energiatehokkaasti ja häikäisemättömästi nykyaikaisella tekniikalla. Laiturialueen reunan voimakas valaistus varmistaa matkustajien turvallista liikkumista junan ja asemasillan välillä. Kullekin asemalle on luotu oma identiteetti, joka muodostuu arkkitehtuurista ja valaistuksesta.
     

Länsimetron valaistussuunnittelijan, Valoa design oy:n projektipäällikkö Marko Kuusiston mukaan Länsimetron sisävalaistuksen suunnittelu lähti yhtenäisen pohjan ja jatkumon suunnittelusta.

– Asemien valaistus seuraa teemoittain asemien arkkitehtuuria yhtenäisenä jatkumona. Valaistusta ei ole mietitty pelkästään teknisenä kerroksena, vaan silmille haetaan miellyttäviä kokemuksia ja myös elämyksiä, Kuusisto kertoo.

Lauttasaaren ja Koivusaaren asemien arkkitehtisuunnittelusta vastanneen Helin & Co Arkkitehtien Totti Helinin mukaan arkkitehtuurin ja valaistuksen miettiminen lähti asemille valituista teemoista.

– Koivusaaressa teemana on vesi. Tätä teemanmukaisuutta haetaan asemalla esimerkiksi Suomen pisimpien, 76 metriä pitkien liukuportaiden vieressä olevalla valaistulla lasiseinällä, joka kuohuaa maan tasolla myrskyävänä merenä ja tyyntyy liukuportaita alaspäin laskeuduttaessa. Asemalaiturilla sinisen hitaasti vaihtuvat sävyt kuvastavat meren hidasta liikettä, Helin kertoo.

Vuoden ulkovalaistuskohde projisoi Lapin tunturiluontoa

Valintaperustelujen mukaan Aurora Experience hyödyntää onnistuneesti Lapin tunturiluontoa ja mytologiaa. Se kertoo väreillään ja projisoiduilla kuvillaan tarinaa revontulista ja perimätiedosta. Samalla se saattelee laskijaa turvallisesti alas rinnettä.

Arto Heiskanen. Kuva Mikko Arvinen.

Palkinnon vastaanotti kohteen valaistussuunnittelija, tamperelaisen White Night Lighting oy:n perustaja, valaistussuunnittelija Arto Heiskanen. Kaikki mäen valaisimet on sijoitettu rinnettä reunustaviin pylväisiin, missä ne eivät ole laskijoiden ja rinnekoneiden tiellä.

– Tässä ideana on valaista nimenomaan lunta ja lumista ympäristöä, Heiskanen kertoo.

Vuoden valaistuskohde -kilpailun tarkoituksena on kannustaa kotimaisia valaistussuunnittelijoita ja rakennuttajia antamalla tunnustusta ansiokkaille ja korkeatasoisille valaistusratkaisuille. Kilpailun järjestävät Suomen valoteknillinen seura, RAKLI, Sisustusarkkitehdit SIO, Suomen arkkitehtiliitto SAFA, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL, Sähkösuunnittelijat NSS ja Sähköteknisen kaupan liitto. 

Lisätietoja Suomen Valoteknillisen Seuran sivuilla