Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti kasvoi 5,4 %

9.1.2018

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti kasvoi viime vuonna 5,4 % edellisvuodesta ja oli arvoltaan 990 miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen kasvu oli 2,9 %.

- Viime vuoden kasvu oli prosentteina samalla tasolla edellisvuoden kanssa, eikä näköpiirissä ole esteitä suuntauksen jatkumiselle, Sähköteknisen kaupan liiton puheenjohtaja Mika Salokangas sanoo. Vuosimyynnin arvo on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2014 lähtien.

Rakennusteollisuus ennustaa rakentamiseen tälle vuodelle noin kahden prosentin kasvua. Asuntotuotanto erityisesti kasvukeskuksissa jatkuu, kaupungistumisen vaativaa infrastruktuuria rakennetaan edelleen ja piristyneen viennin odotetaan johtavan lisääntyviin teollisuusinvestointeihin. 

- Käytännössä koko tuleva rakennettu ympäristömme vaatii sähköistystä muodossa tai toisessa. Tämä nostaa paitsi sähkön, myös sähköistystä toteuttavien yritysten merkitystä yhteiskunnassa, Salokangas toteaa.