Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti jatkoi kasvuaan

9.4.2018

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1,8 % viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

Tukkumyynnin kehitys 2016 - 2018.

Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) mukaan myynnin arvo tammi-maaliskuussa oli 221,3 miljoonaa euroa.

– Rakentamisen kova tahti jatkuu ja viime vuodelle ennustettu suhdannehuippu siirtynee tälle vuodelle. Äkillisiä muutoksia ei ole näköpiirissä ja rakennusten sähköistystuotteiden kysynnän voi odottaa jatkuvan korkealla tasolla, STK:n toimitusjohtaja Tarja Hailikari arvioi.

Isoista sähköistysalaa koskevista tulevaisuuden mahdollisuuksista hän mainitsee sähköautoilun lisääntymisen, mikä luo tarpeen latauspisteille erityisesti kiinteistöissä.

– Liikenteen päästövähennystavoitteisiin pääsemiseksi yhteiskunnallista tukea sähköautojen käyttöönottoon ja latauspisteiden rakentamiseen tulee jatkaa tinkimättömästi. Latauspisteistä ja -asemista syntyy uusi infrastruktuuri, joka liittää yhteen sähköverkon, tieverkon ja kiinteistöt. Se auttaa saavuttamaan ilmastotavoitteet ja luo hyvinvointia koko yhteiskuntaan, Hailikari sanoo.