UTU laajentaa toimintaansa Norjaan

15.2.2019

Hager Group ja Urho Tuominen oy (UTU) ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen, jonka mukaan UTU hankkii omistukseensa Hager Groupin Norjan liiketoiminnot.

Aiesopimuksen allekirjoittajat ovat Hager Group, Viggo Paulsen sekä UTUn emoyhtiö Urho Tuominen oy. UTUsta tulee yhtiön enemmistöomistaja ja Viggo Paulsen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana sekä vähemmistöosakkaana. Kauppa astuu voimaan 1.4. jonka jälkeen UTU toimii Hagerin jakelijana Norjassa.

– Luotamme UTUn kykyyn vahvistaa asemaamme Norjassa, niin kuin UTU on jo tehnyt Suomessa ja Baltiassa, vakuuttaa Leif Hallen Hager Groupista.

– UTUn tavoitteena on kasvaa. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus laajentua merkittäväksi pohjoismaiseksi toimijaksi. UTU on ollut jo vuosikymmenet Hagerin kumppanina Suomessa ja Baltiassa ja on nyt sitoutunut kehittämään liiketoimintaa ja palvelemaan asiakkaita Norjan markkinoilla Viggo Paulsenin ja hänen tiiminsä kanssa, UTUn toimitusjohtaja Olli Heinonen sanoo.