Leasegreenin perustaja valittiin uhkarohkeimmaksi yrittäjäksi

17.7.2018

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT) järjesti kesäkuussa kilpailun, jossa etsittiin Suomen uhkarohkeinta yrittäjää tai yrittäjätiimiä. 135:sta ehdokkaasta voittajaksi valikoitui kiinteistöjen energiatehokkuusratkaisuihin erikoistuneen Leasegreen oy:n perustaja Tomi Mäkipelto.

Kilpailun tarkoituksena oli löytää yrittäjiä tai yrittäjätiimejä, jotka ovat innovatiivisella ja uhkarohkealla toiminnallaan toteuttaneet omaa yritysideaansa, ulkopuolisten mielipiteistä piittaamatta.

Palkinnon perusteluiden mukaan KTT, DI, Tomi Mäkipellon perustama Leasegreen on lyhyessä ajassa mullistanut Suomen kilpailtuja energia-alan markkinoita. SYT:n kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan Mäkipelto otti viisi vuotta sitten ison riskin siirtyessään pörssiyhtiön johtotehtävistä yrittäjäksi.

Merja Jokinen ja Tomi Mäkipelto. Kuva Suomen Yrittäjät

– Suomen uhkarohkeimpana yrittäjänä halusimme tänä vuonna palkita yrittäjän, joka toimii kestävän kehityksen alalla, Jokinen kertoo.

Leasegreen myy kiinteistöjen energiatehokkuuspalveluita kiinteistöjen omistajille kuukausimaksullisena palveluna. Palvelun tavoitteena on, että säästöt nousevat suuremmiksi kuin palvelun kuukausimaksut, jolloin energiatehokkuuden parantaminen rahoittaa itse itsensä.

Oma yritys on ollut Mäkipellon haaveena pienestä pitäen.

– Kun viisi vuotta sitten perustimme Juho Rönnin kanssa Leasegreenin, tiesimme, että meillä pitää olla luotettava tekninen tausta, jotta pystymme pitämään lupauksemme. Tiesimme myös, että osaamme toteuttaa hankkeita, mutta tulosten osoittaminen oli se iso juttu. Aina kun laskemme ja mallinnamme mahdolliselle asiakkaalle energiansäästömahdollisuuksia, meidän pitää olla varmoja, että voimme saavuttaa ne tulokset, Mäkipelto kertoo Suomen Yrittäjien tiedotteessa.

SYT jakoi Suomen Uhkarohkeimman yrittäjän palkinnon nyt kolmannen kerran.


Leasegreenin kotisivut